Merisuhde

Pulloposti 11
Esko Poikela
Rauman kaupunginjohtaja

Valon määrän vähitellen lisääntyessä ajatus lähestyvästä kesästä hiipii mieleen jo lähes päivittäin. Innokkaina matkaveneilijöinä ja purjehtijoina olemme puolisoni kanssa viettäneet kesään sijoittuvat lomapäivät pääsääntöisesti Saaristomerellä, Ahvenanmaan saaristossa, Tukholman saaristossa tai viime vuosina yhä useammin myös Raumanmerellä. Syy siihen miksi tuleva kesä on omassa mielessäni yhä useammin ei johdu vain valoisan ajan lisääntymisestä, vaan siitä että laitoin veneeni myyntiin viime kesänä ja nyt näyttää uhkaavasti siltä, että seuraava kesä lähestyy ja uusi vene on vielä hankkimatta.

Kesien viettäminen veneillen on lisännyt kiinnostustamme ja intoa luonnon ja erityisesti meren tilan havainnointiin. Rannikkovesien tilan seurantamme ei ole rajoittunut vain aktiiviseen uimaveden laadun tarkkailuun tai sinilevän havainnointiin, vaan olemme enemmän tai vähemmän aktiivisesti seuranneet sekä lähimerialueiden tutkimusta ja tutkimustulosten esittelyä että eri medioissa käytyä aiheeseen liittyvää keskustelua.

Suomenlahden tilanteen hyvä kehitys Pietarin alueen jätevesien hallinnan parantuessa on tuottanut meille, kuten varmasti kaikille asiasta kiinnostuneille, jonkinasteista mielihyvää. Samalla tavalla tyytyväisenä olemme voineet todeta, että omilla rannikkoalueillamme sekä teollisuuden että yhdyskuntien vesistöille aiheuttama kuormitus on tutkitusti vähentynyt jätevesien käsittelyn paranemisen seurauksena. Valitettavasti vain lähimerialueille ja erityisesti saaristoisille rannikkoalueille kohdistuva kokonaisravinnekuormitus on kuitenkin edelleen aivan liian suurta, jotta näiden vesialueiden kehitys olisi kääntynyt selkeästi parempaan suuntaan.

Muutamia vuosia sitten sain seurata hyvin läheltä Helsingin yliopiston ja Suomen ympäristökeskuksen koordinoimaa Save-hanketta, jossa tutkittiin pelloille levitettävän, teollisuuden sivuvirrasta saatavan kipsin vaikutuksia yhden Aurajoen sivujoen ravinnepitoisuuteen.

Osallistuessani hankkeen ensimmäiseen tiedotustilaisuuteen, joka suunnattiin erityisesti paikallisille viljelijöille, kiinnittyi huomioni asiasta kiinnostuneiden viljelijöiden suureen määrään ja erityisesti heidän vahvasti positiiviseen ennakkoasenteeseensa – viljelijät olivat aidosti kiinnostuneita oman elinkeinonsa aiheuttamien ravinnepäästöjen vähentämisestä ja suurin osa heistä oli valmiita osallistumaan tutkimukseen, jonka tuloksia tultaisiin myöhemmin hyödyntämään erityisesti Saaristomeren tilan parantamisessa.

Mukaan tähän Save-hankkeeseen saatiin lopulta kaikkiaan yli 50 varsinaissuomalaisten savipeltojen viljelijää. Mielestäni erityisen huomionarvoista oli, että vaikka kipsikäsittelyn kustannukset luvattiin korvata kokonaisuudessaan hankkeeseen osallistuville viljelijöille, heille ei tarjottu varsinaista taloudellista kannustinta. Osallistuminen hankkeeseen tulisi tuottamaan heille joka tapauksessa vaivaa ja ylimääräistä työtä, mutta viljelijät olivat tuohon tästä huolimatta valmiita ja erittäin motivoituneita.

Tutkimushankkeen havainnot ja tulokset olivat lopulta varsin odotetut: peltojen kipsikäsittely sopii tietyn tyyppisille pelloille ja käsittelyllä voidaan merkittävästi vähentää ravinteiden liukenemista lähivesistöihin. Kipsikäsittelystä onkin sittemmin tullut kansallisesti suositeltu menetelmä maatalouden aiheuttaman ravinnekuormituksen vähentämisessä erityisesti rannikkoalueilla.

Kaikille pelloille kipsikäsittely ei kuitenkaan tutkimuksenkaan mukaan suoraan sovellu ja tarjolla on muitakin jo tutkittuja vaihtoehtoja, kuten rakennekalkki ja teollisuuden sivuvirtana saatava puukuitu. Näitäkin käyttämällä maaperän eroosiota ja ravinteiden liukenemista voidaan vähentää. Pitkällä aikavälillä tulisi kuitenkin pyrkiä löytämään muita luomuviljelyn tai ravinnekierrätyksen kaltaisia ekologisia ja ympäristöä vähemmän rasittavia vaihtoehtoja.

Rannikkoalueella työtä tekevillä, elinkeinoaan harjoittavilla viljelijöillä ja yrittäjillä sekä rannikon asukkailla on usein luonteva ja läheinen ”merisuhde” ja heidän joukossaan tuki vesistönsuojelulle (Save-hankkeeseen osallistuneiden viljelijöiden tapaan) on erityisen vahva. Merisuhteessa elävälle veneilijällekin on itsestään selvää, että oman veneen septitankin sisältöä ei pumpata mereen, vaan tankin ravinnepitoinen sisältö tyhjennetään venesataman tai polttoaineaseman lähellä olevalla septipumpulla asianmukaiseen keräyssäiliöön. Valistuneet veneilijät tietävät, että kesällä, vesien ollessa lämpimillään, vähäiseltäkin tuntuvat ravinnepäästöt lisäävät tehokkaasti vesien rehevöitymistä ja sinileväesiintymien kasvua.

Tällaiselle käytetyn purjeveneen hankkimista haikailevalle talvi on tuskaista aikaa. Verkkokaupoissa ja venelehtien markkinapaikoissa tarjonta on kovin vähäistä ja ajatus pitkästä kauniista kesästä ja purjehduskaudesta ilman omaa venettä tuntuu kovin oudolta. Uskon kuitenkin, että kevät tuo tänäkin vuonna mukanaan täyttyvät ilmoituspalstat ja eiköhän tuolle kymmenien vuosien läheiselle merisuhteelle tule jatkoa ensi kesänäkin.

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.

Palaa otsikoihin