Merisilta yhdistää meidät maailmalle

Pulloposti 48
Taru Keronen
Toimitusjohtaja
Eckerö Line Ab Oy

Vanha totuus Suomesta saarena on saanut viime aikoina aivan uutta sisältöä. Pandemian aikana lentoyhteydet supistuivat minimiin ja laivayhteydet pitivät huolta huoltovarmuudesta, osin valtion tukemana. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on taas rajoittanut maayhteytemme ainoastaan Ruotsiin ja Norjaan. Kun Pietarin kautta ei kulje mikään, kauppa ja liikenne Suomen ja Euroopan sekä muun maailman välillä on lähes pelkästään merireittien varassa.

Olen toiminut varustamoalalla vuodesta 2004. Sinä aikana on saanut tottua siihen, että Suomi ja suomalaiset ovat täysin unohtaneet sekä geopoliittisen asemamme että maantieteelliset totuudet sijainnistamme täällä Pohjolan perukoilla, Euroopan laidalla. Arvokkaat meriyhteytemme muualle maailmaan on halvennettu puheissa ”viinaralliksi”, eikä niiden todellista merkitystä ole tunnustettu sen paremmin mediassa kuin kaikkien poliitikkojenkaan taholta.

Ulkomaankauppa ja logistiikka ovat Suomelle elinehto

Kun Suomi liittyi EU:hun vuonna 1995, sovittiin Ahvenanmaan alueen erikoisasemasta. Kaukaa viisaasti tehty sopimus turvaa säännöllisten laivalinjojen kannattavuuden Ruotsiin, sillä niihin sisältyy oikeus verovapaaseen myyntiin. 1990-luvulla tuntui vielä utopistiselta, että pääreittimme Eurooppaan kulkisikin suoraan Baltian läpi. Tästä tuli kuitenkin totta varsin pian Viron liittyessä EU:hun vuonna 2004.

Suomi on aina ollut veden eristämä maa, jonka silta muualle on kulkenut meritse. Ruotsin vallan aikana yhteys emämaahan sekä kauppasuhteet Rääveliin ja muihin Hansa-kaupunkeihin hoidettiin laivoilla. Monta kuukautta vuodesta tosin oltiin eristyksissä, kun jää sulki laivareitit. Edelleenkin Suomi on Euroopan ainoa maa, jonka kaikki satamat jäätyvät talvella.

Merireittiä ovat kulkeneet ennen kaikkea tavarat, mutta myös ihmiset, ihmisten väliset viestit ja ideologiat. Laivalla Suomeen ovat tulleet sellaiset ruokamaailman ihmeet kuin suola, kahvi ja peruna. Kaikki nämä 1700-luvulla, ja sen jälkeen monia muitakin uutuuksia. Vielä 1980-luvulle saakka laivaliikenne oli myös trendien välittäjä, kun viimeisimpiä tuulia käytiin ihmettelemässä Tukholmassa ja Berliinissä. Laivoilta sai myös ostaa tavaroita ja ruokia, jotka olivat maissa harvinaisia – kuten ne kuuluisat katkaravut ja äyriäiset.

Vaikeina aikoina yhteyksien arvo korostuu

Erityistä merkitystä merireiteillä on ollut kriisien aikana. Sotavuosina 1939–1945 Suomen kauppalaivasto oli varsin vastuullisessa asemassa kansantaloudessamme. Näinä vuosina herättiin huomaamaan, mikä merkitys omalla kauppalaivastolla on kansakunnallemme. Suomalainen kauppalaivasto vastasi ulkomaisesta tavaranvaihdosta ja sotamateriaalikuljetuksista.

Toisen maailmansodan aikana 80 suomalaista kauppa-alusta tuhottiin tai takavarikoitiin, 400 suomalaista merimiestä joutui keskitysleirille ja 1700 internoitiin maailmanlaajuisesti. Sodassa myös menehtyi satoja merimiehiä.

”Maamme elinhermot kulkivat käydyn sodan aikana yli merten. Puolustuksemme ja maamme kaipaama suuri sotamateriaali ja muu tarvikemäärä tuotiin sitä kautta viivytyksittä maahamme. Maamme kauppalaivasto suoritti näillä kuljetuksilla kunniakkaan ja kiitosta ansaitsevan työn. Tämä työ ei ollut suinkaan helppo. Kulkuvedet olivat usein miinojen sulkemina ja laivamme joutuivat monin paikoin ilmahyökkäysten kohteeksi. Tästä huolimatta liehui Suomen siniristilippu kaukaisillakin vesillä.” Näin totesi marsalkka C.G.E. Mannerheim ylipäällikön päiväkäskyssään 3.12.1940.

Myös ihmiset tarvitsevat yhteyksiä merten yli

90% Suomen tavaraliikenteestä – viennistä ja tuonnista – kulkee nykyäänkin meritse. Maantiede ei muutu, vaikka sen unohtaisimmekin. Monesti tavaraliikenne ymmärretään konteiksi ja säiliöaluksiksi. Kuitenkin 60 % rahdista kulkee rekoissa ihan normaalien matkustaja-alusten kyydissä.

Rekat tuovat ja vievät herkkiä ja nopeasti markkinoille päätyviä kuluttajatuotteita, kuten elintarvikkeita, kukkia ja vihanneksia, sekä monenlaisia teollisuustuotteita, kuten lääkkeitä, koneiden varaosia ja vaikkapa metsäkoneita asiakkaille Eurooppaan. Kun pandemia ja sota 2020–2023 ovat sotkeneet globaalia logistiikkaa, isot merialukset jäävät nykyisin jo Pohjois-Euroopan satamiin, ja siitä eteenpäin tavara jatkaa Suomeen rekan kyydissä.

Mitä merkitystä laivaliikenteellä on tavallisille matkustajille? Kaikkialla maailmassa naapurimaat ovat yleisimpiä vapaa-ajan käyntikohteita. Tähän houkuttaa helppo saavutettavuus ja halu kokea uutta. Näin on myös Suomen, Ruotsin, Norjan ja Viron välillä.

Vielä tärkeämpää on työssäkäynti. 1960- ja 70-luvuilla suomalaiset lähtivät suurin joukoin Ruotsiin töihin. Enimmillään suomalaisia asui siellä yli 250 000 tuhatta. Vuodesta 2004 lähtien puolestaan virolaiset ovat tulleet Suomeen töihin. Nyt se on helppoa, kun olemme EU:n sisämarkkinoilla. Ja silta toimii – pääkaupunkiseudulla asuu jo noin 50 000 virolaista.

Näille pendelöijille ja heidän jälkeläisilleen kohtuuhintainen yhteys kotimaahan, perheeseen ja sukulaisiin on kriittisen tärkeää. Vastaava ilmiö käynnisti aikoinaan Ryanairin liikenteen Irlannin ja Englannin välillä. Laivoilla ei ehkä enää synny trendejä, mutta sitäkin enemmän yhdistämme ihmisiä.

Entäs se viina? Sitäkin edelleen myydään, tosin joka vuosi vähemmän. Ruotsin reiteillä verovapaasti, tax-free, ja Viroon matkatessa verojen kanssa, tax-paid. Matkustaja-alukset eivät enää seilaa viinalla, vaan valtaosa tuloista saadaan rahtiliikenteestä sekä matkustajamaksuista ja ruokapalveluista. Sitä paitsi 2030-luvulle mennessä laivat taitavat kulkea metanolilla.

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.

Palaa otsikoihin