Me pilasimme Itämeren ja meidän pitää myös pelastaa se

Pulloposti 1
Elina Rantanen
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja
Turku

En ole vielä tavannut ihmistä, joka ei olisi sitä mieltä, että Itämeri pitää pelastaa ja säilyttää elinkelpoisena tulevillekin sukupolville. Kun aletaan keskustella, mitä se meiltä vaatii, äänensävyjä tulee lisää.

Olen usein kuullut ajatuksen, että se, mitä teemme Suomessa, on vain pisara meressä naapurimaiden jätevesipäästöjen ja maatalouskuormien rinnalla, eikä meidän siksi tarvitse hikoilla maataloutemme, ruokavalioidemme, liikenteemme tai vesienkäsittelymme suhteen. Haluamme nähdä itsemme luonnonystävinä ja -suojelijoina.

Totta onkin, että Itämeri voidaan pelastaa vain yhteistyöllä. Mutta se ei ole totta, että voisimme millään tavalla röyhistää rintaamme ja ottaa yhteistyössä peesaajaan roolin.

Istuin tänä syksynä Saaristomeren tilaa käsittelevässä seminaarissa, jossa puheenvuoron pitäjä heijasti seinälle tilaston Itämeren asukaskohtaisesta fosforikuormituksesta maittain. Yleisöstä kuului kohahdus ja kuvaa tilastosta alettiin levittää ahkerasti sosiaalisessa mediassa. Palkit nimittäin osoittivat, että suurin asukaskohtainen kuormitus, 620 grammaa, tulee Suomesta. Esimerkiksi Puolan asukaskohtainen fosforikuormitus on 360 grammaa ja Venäjän 40.

Vaikka Itämerestä on keskustelu jo pitkään, yllätymme yhä tiedosta, että emme olekaan mallioppilaita. Ja hieman yllättävältä tilasto tuntui minustakin, sillä Itämeren suojelutyö on ollut pitkäjänteistä ja tavoitteellista ainakin Turussa.

Turulle hyvinvoiva Itämeri on elintärkeä ja sen suojelu on ollut kaupungin strategioissa ja ohjelmissa jo pitkään. Kaupunkilaisten elämässä merellä on iso rooli: monet virkistäytyvät meren äärellä mökkeillen, veneillen, uiden ja kalastaen. Sinilevälautat ovat jo nyt häirinneet näitä virkistyskäyttötapoja. Jos tulevaisuudessa elämä meren äärellä vaikeutuu, se vaikuttaa perusteellisesti rannikkosuomalaiseen elämäntapaan ja vapaa-ajan kulttuuriin.

Itämeri on Turulle tärkeä myös matkailun, meriteollisuuden ja muun elinkeinoelämän näkökulmasta. Iso osa turkulaisesta hyvinvoinnista syntyy jollain tavalla suhteessa mereen. Puhdas vesi ja ainutlaatuinen saaristoluonto ovat Turulle keskeisiä valtteja taloudellisesta näkökulmasta.

Meriluonnon monimuotoisuutta on tärkeä suojella myös ihan sen itsensä vuoksi; luonnolla ei koskaan ole pelkkää välinearvoa. Merelliset ekosysteemit tulevat kyllä toimeen ilman meitä, mutta me emme tule toimeen ilman niitä. Sitä emme voi unohtaa.

Koska meri on Turulle niin tärkeä, kaupunki on tarttunut Itämeren ongelmien ratkaisemiseen aktiivisesti.  Vuonna 2007 Turku sitoutui yhdessä Helsingin kanssa Itämerihaasteeseen, jossa kaupungit lupasivat vapaaehtoisilla toimilla vähentää aiheuttamaansa ravinteiden piste- ja hajakuormitusta sekä laivaliikenteen ja veneilyn päästöjä ja kehittää öljyntorjuntavalmiuttaan. Kaupungit sitoutuivat myös lisäämään tutkimusta, tietoisuutta ja yhteistyötä Itämeren tilan parantamiseksi.

Sittemmin Itämerihaasteeseen on Turun ja Helsingin lisäksi liittynyt mukaan yli 200 organisaatiota Itämeren maista, mikä antaa toivoa Itämeren tilan paranemisesta. Vaikka missään ei vielä ole onnistuttu saamaan Itämeren tilaa hyväksi, parannuksia on tapahtunut koko ajan. Esimerkiksi fosforikuormitus on onnistuttu kääntämään laskevalle uralle koko Itämeren tasolla, vaikka tämän vaikutukset eivät heti näykään.

Aktiivisella vesiensuojelutyöllä ravinnekuorma on saatu puolitettua, mutta rehevöityminen on edelleen hälyttävää. Turussa on toteutettu kymmeniä Itämerihaasteen toimenpiteitä, mutta emme voi tyytyä niihin. Uudella viisivuotiskaudella otetaan vanhojen keinojen lisäksi käyttöön myös uusia. Esimerkiksi Turun Sataman ruoppausmassojen meriläjityksestä luovutaan ja ravinteita sidotaan käyttämällä kipsiä, biohiiltä ja rakennekalkkia.

Tärkeintä on, että meistä kukaan ei enää 2020-luvulle siirryttäessä pidä Itämeren heikkoa tilaa muiden syynä, vaan voimme yhdessä todeta, että pilasimme sen ihan itse ja nyt myös korjaamme sen. Turku ei jää tässä työssä peesaajaksi.

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.

Palaa otsikoihin