Maaperässä ratkaistaan viljelyn Itämeri- ja ilmastoystävällisyys

Pulloposti 23
Laura Höijer ja Pieta Jarva
Baltic Sea Action Group

Laura Höijer (vas.) ja Pieta Jarva

Ruoantuotannon kestävyyttä voidaan parantaa peltojen hiilensidontaa lisäämällä ja ravinnepäästöjä vähentämällä. Avaimena tähän toimii paikallisen maaperän pohjalta valitut viljelytoimenpiteet. Samalla viljelyn kannattavuus paranee.

Kaksi kärpästä yhdellä iskulla uudistavan viljelyn avulla

Maatalouden ilmasto- ja Itämeritoimia pidetään usein erillisinä. Esimerkiksi ravinnepäästöjä ja hiilen varastointikykyä tarkastellaan yleensä erikseen, sillä ne vaikuttavat eri asioihin: ravinnepäästöt rehevöittävät vesistöjä, ja hiilen varastointi on keino ilmastonmuutoksen hillitsemiseen.

Yhtä ongelmaa ratkaistaessa on kuitenkin varmistettava, ettei ongelmia aiheuteta muualla. Pelloilla tapahtuvan ravinteiden kierron ja hiilen varastoinnin samanaikainen tarkastelu on olennaista, sillä ne vaikuttavat toisiinsa. Jos maaperä on huonokuntoinen ja jätetty paljaaksi, se ei sido, vaan hukkaa hiiltä, ja sateet huuhtovat kiintoainetta sekä ravinteita vesistöihin (kts kuva 1).

Silti myös maaperää parantavat ja hiilensidontakykyä kasvattavat toimenpiteet voivat aiheuttaa ravinnepäästöjen lisääntymistä, jos paikallisen maaperän ominaisuuksia ei oteta huomioon. 

Carbon Action työssä puutumme päästöjen juurisyihin edistämällä uudistavaa viljelyä. Uudistavalla viljelyllä tarkoitetaan menetelmiä, joiden avulla peltojen tuottavuutta ja sadon varmuutta edistetään maaperän kuntoa parantamalla. Samalla kohennetaan maan hiilen varastointikykyä ja varmistetaan peltojen tuottavuus pitkällä aikavälillä. Kaiken lisäksi myös vesistöt hyötyvät, kun ravinteet pysyvät maassa (lue lisää: Carbon Action tiedewebinaari aiheesta).

Tavoitteena pitää sekä ravinteet että hiili pellossa

Merkittävin syy maanviljelyn ravinteiden päästöriskiin löytyy aikojen saatossa maatalousmaihin kerääntyneestä fosforista. Tätä kasvien kasvulle välttämätöntä ravinnetta on kerääntynyt monen pellon maaperään suuret varastot – monissa paikoissa sitä on liikaa sekä kasvien että vesistöjen suojelun kannalta. Vaikka tätä kerääntynyttä perintöfosforia on maaperässä enemmän kuin tarpeeksi, joudutaan peltoja usein lannoittamaan. Perintöfosfori on näet maaperässä usein kasvien tavoittamattomissa.

Uudistavan maanviljelyn keinoin perintöfosforia saadaan varastoista kasvien käyttöön, ja näin riskialtista fosforikuormaa saadaan purettua maaperästä satoihin. Tässä kohtaa aiheutetaan myös päästöriski, jonka määrään voidaan kuitenkin vaikuttaa esimerkiksi vesitalouden paremmalla ymmärtämisellä. Nimittäin fosfori, joka on paremmin kasvien saatavilla, valuu myös helpommin vesistöihin. Fosforipäästöt riippuvat kuitenkin paikallisesta maaperästä. Pitkällä aikajänteellä uudistavan viljelyn menetelmät mahdollistavat perintöfosforin käytön kasvien kasvuun ja fosforin varastoitumisen lisääntyneeseen orgaaniseen aineeseen.

Keinot, kuten kasvipeitteisyys ja peltomaan hyvä mururakenne, vähentävät tehokkaasti eroosiota eli kiintoaineksen sekä ravinteiden pintavaluntaa pellolta. Maaperän hyvä rakenne edistää myös ylimääräisen veden kulkeutumista pellon pinnalta varastoon maan syvempiin kerroksiin. Tämä vähentää tulvariskiä ja pitää maaperän kosteampana myös kuivina aikoina.

Paikalliset ratkaisut maaperän mukaan

Jotta peltojen satovarmuutta kasvatetaan ja hiilensidontapotentiaalia saadaan käyttöön tavalla, jolla ravinnepäästöjä ei aiheutuisi, tarvitaan paikallisia ratkaisuja. Tässä paikallisten olosuhteiden ymmärtäminen on avain onnistumiseen.  

Lähde: Tuomas Mattila (Mattila ym. 2021, Managing soils for increased C sequestration and reduced P loss. Käsikirjoitus). Grafiikka: Reaktor / Uudistavan viljelyn e-opisto

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.

Palaa otsikoihin