Kriisiaika korostaa Itämeren alueen yhteistyön merkitystä

Pulloposti 15
Esa Kokkonen
Suomen Itämeri-instituutin johtaja
EU:n Itämeri-strategian innovaatiot-politiikka-alan pääkoordinaattori

1990-luvulla ja 2000-luvun kahdella ensimmäisellä vuosikymmenellä Itämeren alueella elettiin historiallista kehitysvaihetta. EU laajeni alueella, uudet jäsenmaat ottivat tiikerihyppyjä taloudellisessa ja yhteiskunnallisessa kehityksessä, ja myös Itämeren suojelussa edistyttiin jopa Venäjänkin kanssa. Vuonna 2009 hyväksytty EU:n Itämeren alueen strategia oli optimistisen, tulevaisuususkoisen kehitysagendan merkkipaalu. Strategian toteutuksen ensimmäinen vuosikymmen eteni vahvasti tämän agendan mukaisesti. Venäjän 2010-luvulla jatkuvasti vahvistunut huolestuttava kehityskin heijastui Itämeren alueen yhteistyöagendaan vain jonkin verran. Eurooppalaisen populismin ja kansallismielisyyden nousu iski myös Itämeren alueelle mutta ei kaatanut optimistista yhteistyöagendaa. Resilienssistä alettiin puhua 2010-luvun lopulla erityisesti turvallisuuspolitiikkaan ja hydridivaikuttamiseen liittyen.

Jos jo 1990-luvulla alkanut hyvän sään Itämeri-yhteistyöagenda kesti 2010-luvun haasteet, keväällä 2020 alkanutta koronapandemiaa se ei enää kestänyt. Korona oli ’likainen valkoinen joutsen’, joka yllätti globaalisti siksi, että uskoimme kaiken loppujen lopuksi jatkuvan entiseen malliin, ja koska saatuun tietoon tai varoitusmerkkeihin reagoitiin liian hitaasti. Korona herätti uudella tavalla resilienssiin ja digitaalisuuteen Itämeri-yhteistyössäkin. Vielä enemmän ja suoremmin kuin koronasta, varoitusmerkkejä oli riittävästi näkyvillä Itämeren alueellakin siitä, mitä lopulta tapahtui helmikuussa 2022 (vaikkakin ennus- ja varoitusmerkkejä vielä huomattavasti rajummin). Venäjän raukkamainen hyökkäys Ukrainaan ja sen geopoliittiset sekä energia- ja muut taloudelliset seuraukset, humanitaarisista seurauksista puhumattakaan, oli todella likainen joutsen, joka lopulta muutti Itämeren alueen 30 vuotta kestäneen yhteistyöagendan.

Muutos ei kuitenkaan tarkoita lannistumista ja pessimististä yhteistyöagendaa tai jopa Itämeri-yhteistyön kriisiytymistä ja lamaantumista isojen eksistentiaalisten turvallisuushuolien keskellä. Samoin kuin yleisellä tasolla - näkyen yhtenäisessä pakotepolitiikassa, aseavussa ja muussa tuessa Ukrainalle sekä irtautumisessa venäläisestä fossiilisesta energiasta - Venäjän hyökkäyssota on vahvistanut eurooppalaista yhteistyötä, se on tehnyt myös Itämeren alueen yhteistyöstä tärkeämpää kuin kertaakaan 1990-luvulla alkaneella alueen yhteistyön uusimmalla aikakaudella. Kyllä, agenda ja painopisteet eivät ole samanlaiset kuin vuonna 2019, ja muutoksen ajureina toimivat sota ja kriisit, mutta niissä on tunnustettu alueen yhteistyön merkitys uudella tavalla ja uudessa tilanteessa ja ymmärretty yhteistyörakenteiden ja viime vuosikymmeninä rakennetun luottamuksen ja yhteisymmärryksen arvo. Samoin on ymmärretty yhteistyöpanostusten vaikuttavuuden kiireellisyys – erityisesti se, kuinka vihreää ja digitaalista siirtymää voidaan vauhdittaa Itämeren alueen yhteistyön kautta.

Palaa otsikoihin