Kaikki posti pullossa

Pulloposti 18
Urpo Kivikari
Kansainvälisen talouden emeritusprofessori

Venäjä ei ole saavuttanut veljesmaahan kohdistuvia tavoitteitaan rajoitetulla, resursseja kuluttavalla monivuotisella sodankäynnillä Itä-Ukrainassa. Siksi Venäjä ryhtyi täysimittaiseen hyökkäykseen, joka oli odotettavissa oleva, mutta tapahtuessaan kuitenkin yllättävä käänne Venäjän Ukraina-politiikassa.

Useimmat venäläiset ovat tietämättömiä Ukrainan sodan todellisuudesta, elävät kuin pullossa. Kaikki postikin mahtuu pulloon, jonka korkki pannaan tiukasti kiinni aina valtiollisen propagandan vaietessa virallisilla kanavilla. Vaikea uskoa, että tämä voi tapahtua Euroopassa nykyisen tiedonvälityksen ja somen oloissa. Mutta Venäjäpä pystytti sotasensuurin, vaikkei se myönnä sotaa käyvänsä.

Ennen hyökkäämistään Ukrainaan Putin pani pystyyn merkillisen näytöksen, jossa länneltä vaadittiin yhtä jos toista Venäjän turvallisuuden nimissä.  Tällä vuosisadalla Venäjä on syyttänyt kasvavalla kiihkolla länttä ongelmistaan. 

Venäjällä ei ole todellisuudessa mitään perusteita haukkua länttä pahantahtoiseksi vaikuttajaksi. 1990-luvulla Venäjä oli vastaanottaja EY:n TACIS-ohjelmassa, joka auttoi kehityksessä muita kuin sen jäsenyyteen pyrkiviä entisiä sosialistimaita. EU:n ja Naton itälaajennuksen lähtökohtana on ollut hakijamaiden pelko Venäjää kohtaan, ei lännen pyrkimys ahdistella Venäjää.

2000-luvun alussa Venäjä kuulemma olisi voinut harkita laajenevan EU:n jäsenyyttä. Venäjä varmaan odotti lännen maanittelevan sitä jäseneksi ja avaavan sille pikakaistan jäsenyyteen. Jos Venäjä todella olisi tullut mukaan länsiliittoon, EU olisi jouduttu hautaamaan yhteistyön syvenemisen sijasta. Ehkä tätä Venäjä tavoittelikin.

Olen usein ihmetellyt, miksi suurvallan uhoa uhkuva Venäjä on nähnyt oman kehityksensä ja epäonnistumisensa riippuvan monissa asioissa lännen toimenpiteistä. Eikö mahtimaa muka voi itsenäisesti päättää asioistaan ja toteuttaa tahtoaan.

Nyt nähdään mihin Venäjän aloitteellisuus ja päättäväisyys voivat johtaa. Ukrainaan hyökkäämällä Venäjä on ottanut aloitteen itselleen ja kohtalonsa omiin käsiinsä. Venäjän aktiivisuus merkitsee Ukrainalle karmeaa hävityssotaa ja sille itselleen valtaisaa kriisiä, kenties katastrofia.

Urhea Ukraina on onnistunut odotettua paremmin puolustautumaan hyökkääjää vastaan. Jatkossa Ukrainalle on yhä tärkeämpää saada käyttöönsä sille osoitettu ulkomainen raha- ja materiaaliapu. Ulkomainen goodwill on ilmennyt myös valtavan pakolaismäärän vastaanotossa Euroopan maissa. Venäjän johdolle sotaretken ensimmäinen kuukausi on varmaan ollut pettymys.

Aikanaan – toivottavasti pian – osapuolet arvioivat asemansa mahdollistavan tulitauosta ja aselevosta sopimisen. Venäjää ohjaavat sovinnontekoon sotaretken vastoinkäymiset ja lännen tiukkenevat ja laajenevat pakotteet. Ratkaiseva vaikutus voi olla Venäjällä syntyvällä paineella sodankäyntiä ja Putinia vastaan. Ukrainan valtiojohdolle tulitauko ja sopimus rauhasta ovat elintärkeitä tavoitteita jokaisen sotapäivän lisätessä ihmisuhreja ja aineellista hävitystä.

Ukraina on ilmoittanut luopuvansa Nato-jäsenyyden tavoittelemisesta. Asiallisesti ilmoituksella ei ole merkitystä, sillä Nato ei olisi voinut Ukrainaa jäsenekseen hyväksyä. Tämän näennäisen periksiannon Venäjä kuitenkin voi tulkita voitokseen, onhan Ukrainan pitäminen erossa Natosta ollut Venäjän keskeinen vaatimus. Hyökkääjän muista tärkeimmistä tavoitteista yksi lienee Ukrainaan kuuluvan Mustanmeren rannikon saaminen osaksi Venäjää.

Ukraina ei ole luopumassa pyrkimyksestään päästä EU:n jäseneksi. Tämän jäsenyyden toteutumisen tosiasiallinen vaikutus Venäjään voisi olla ajan oloon merkittävämpi kuin Nato-jäsenyys olisikaan.  Oletin Venäjän ymmärtävän tämän, kun vuonna 2014 kirjoituksessani suosittelin Ukrainan aseman ratkaisuksi Sveitsin kaltaista liittoutumattomuutta, mikä jossain ajassa mahdollistaisi muita vaihtoehtoja paremmin kahdelle naapurimaalle tärkeiden keskinäisten suhteiden normaalistumisen. Tähän vaihtoehtoon ei kuulu Ukrainan demilitarisointi, mihin Ukrainan ei pidä missään tapauksessa suostua.

Pääministeri Sanna Marin totesi äsken TV:ssa Ukrainan tarvitsevan tukeamme niin kauan kuin sotaa kestää. Sodan jälkeen Ukraina tarvitsee Suomen ja Euroopan tukea vielä enemmän, tulee Ukrainasta EU:n jäsen tai ei. Venäjältä sotakorvauksia tuskin heruu. Sotaretken muita kustannuksia Venäjä joutuu maksamaan kauan ja kalliisti. 

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.

Palaa otsikoihin