Kaikki elämäni mökit

Pulloposti 29
Roope Lipasti
Kirjailija, joka rakastaa uimista

Kun on aloittanut mökkeilyn 70-luvulla, on ehtinyt nähdä monenmoisia kesäpaikkoja, vaikka itse mökit ovatkin suureksi osaksi samanlaisia, lautahökötyksiä tai joskus peräti hirrestä, mutta yleensä pieniä ja jokseenkin alkeellisia. Nykyään sentään useimmissa on sähkö ja uudemmat mökit muutenkin alkavat muistuttaa taloja. 

Mutta keskimäärin se menee näin: 
Mökissä on pieni keittokomero, jotta ruuanlaitto olisi mahdollisimman hankalaa. Lisäksi on tupa ja yksi tai kaksi makuusoppea. Sauna on kernaasti rannassa ja siinä on pieni kuisti ja vieressä jonkinlainen grillipaikka. Suuri edistys on tapahtunut puucee-rintamalla, sillä ne ovat nykyään lähes hajuttomia. 

Muuten kaikilla mökeillä on aina ulkokalustesetti, joka on ostopäivästä riippumatta sen näköinen, että se pitäisi uusia. Jollain seinällä roikkuu risa tikkataulu ja laituri on vino. 

*

Toki poikkeuksiakin on. Hienoin ”mökki” missä olen ollut, kuuluu ystäväni vanhemmille. He ostivat sen 90-luvun laman jälkeen. Se on vanhan laivanvarustajan huvila, jossa jokainen huonekin oli sisustettu tietyn tyylisuunnan mukaan. Toisella ystävällä mökki taas on talviasuttava kaikilla mukavuuksilla, ja kavereita varten on ihan mökki, ei ihan niin fiini mutta fiini sekin. En ole uskaltanut kysyä kummankaan hintaa, mutta veikkaan, että jälkimmäinen oli kaikesta huolimatta kalliimpi.  

Silti, eivät tuollaiset asiat ole mökissä tärkeimpiä. Mökissä tärkeintä on ranta, uimapaikka, vesi! 

Lapsuudessani kävimme usein tuttavien mökeillä Turun saaristossa, mutta niistä mökeistä en muista ainuttakaan. Sen sijaan muistan jokaisen rannan. Että pääsikö helposti uimaan? Oliko pohja täynnä teräviä kiviä? Oliko hiekkaranta? Saattoiko hyppiä veteen? Tuliko laiturinnokasta kalaa? Oliko rakkolevää paukuteltavaksi? 

Ja vene sitten: löytyikö soutuvene jolla saattoi lähteä tutkimusmatkalle ja joka oli sellainen että lapsi onnistui sillä soutamaan. Kumivene oli aina bonus, ei niinkään soutuominaisuuksiensa tähden vaan siksi, että sen kanssa saattoi pelleillä niin kuin uimapatjojen kanssa. 

Mistä puheen ollen: mökin varustelutason yksi tärkeimmistä asioista oli uimapatjojen saatavuus. Eräällä mökillä oli pariuimapatja, joten se mökki sai täydet 10 pistettä, vaikka oli muuten varsin vaatimaton. Myös erikoiset uima-avut, vesilelut sekä sukellustarvikkeet olivat olennaisia. Sillä mitäpä muutakaan mökillä olisi tehnyt kuin uinut? 

*

Rakkauteni uimiseen ja etenkin meressä uimiseen ei ole koskaan loppunut, vaikka toki moinen himo on vähän rauhoittunut ja seestynyt – vähän niin kuin kyseessä olisi pitkä avioliitto. Tätä kuvaa se, että edelliskesänä seurasin uimavalvojana kun viisi pikkupoikaa otti kisan kuka hyppää ensimmäisenä täydet sata kertaa laiturinnokasta. Se oli haaste johon olisin lähtenyt juosten, mikäli olisin ollut 40 vuotta nuorempi. Nyt tuli kylmä pelkästään katsellessa. 

Edelleen silti uin kesäpaikassamme (anopin kesäpaikassa jos tarkkoja ollaan) saaren ympäri heti kun mahdollista. Ei se ole pitkä matka, ehkä 400 metriä, mutta pituutta kompensoi meressä uimisen tunne. Aallot tekevät siitä hitusen haastavampaa, perspektiivi maailmaan on vähän toinen ja jännitystä syntyy siitä hyökkääkö yläpuolella kiukkuisesti kaarteleva tiira vai uhkaileeko vain. 

*

Merenranta on kiehtova paikka. Rantamaisemalle ei juuri mikään vedä vertoja. Uimamahdollisuus on supertärkeää, mutta myös globaalit mahdollisuudet, joita ranta tarjoaa: Että tuosta kun lähtisi uimaan, niin voisi kroolata vaikka Australiaan saakka. Toki saattaisi väsähtää jossain kohtaa, mutta siellä se Australia kuitenkin on, muutaman merilitran erottamana. 

Se on jotenkin pyörryttävä ajatus.

Ja siksi ilman rantaa mökki ei ole mitään, pelkkä lautakasa. Ilman merta ja meren ekosysteemiä ihminen ei puolestaan ole mitään, paitsi pulassa. Siksikin siitä merestä olisi syytä pitää huolta. 

Palaa otsikoihin