Jääkäreiden Latvia

Pulloposti 87
Tapio Aho
Latvian kunniakonsuli Satakunnassa

Olen vieraillut Latviassa aina Neuvostoliiton hajoamisesta lähtien. Usein olen kohdannut suomalaisten jääkäreiden jälkiä. Viimeksi tänä vuonna Olainin kaupungissa Galinin (Galling) sotilashautausmaan lähellä sijaitsevan hautamuistomerkin kunnostuksen yhteydessä.

Misse-joella (nykyisin Misa) kaatui vuonna 1916 neljä Etelä-Pohjanmaan Järviseudun jääkäriä. Alfred Hyytinen, Max Kronqvist ja Ilmari Pahkajärvi haudattiin paikalle, mutta Matti Nykänen kuljetettiin Skrabben kenttäsairaalaan, missä hän kuoli. Hänet haudattiin Skrabben sotilashautausmaalle.

Vuosia sitten pohjalaiset päättivät kunnostaa neuvostoaikana ränsistyneen Aarno Karimon 1920-luvulla suunnitteleman haudan. Korona viivästytti töitä, mutta kesällä 2024 kunnostus alkoi.

Saksaan lähti 1915-1918 sotilaskoulutukseen 1895 nuorta miestä tai poikaa. He valmistautuivat taistelemaan itsenäisen Suomen puolesta Venäjän keisarikunnan vihollismaassa, joka strategisista syistä otti heidät vastaan. Osalle katsottiin hyväksi antaa taistelukokemusta ja heistä muodostettiin kuninkaallinen Preussin Jääkäripataljoona 27. Joukon vahvuus oli noin 1300 miestä. Toukokuun lopussa pataljoona siirrettiin nykyisen Latvian alueelle.

Saksan ja Venäjän välisen sodan taistelulinja kulki Latvian alueen läpi. Saksa miehitti maata aina Väinäjoelle asti. Vastassa oli 1915 latvialaisista vapaaehtoisista muodostettu armeija. Siihen kuului enintään 50 000 kiväärimiestä. Se oli lojaali tsaarille vallankumoukseen asti, jonka jälkeen se taisteli paljolti bolsevikkien puolella aina vuoteen 1921.

Latvia oli 1916 vasta idea alueesta, johon kuuluisi Kuurinmaa, pohjoisempana liiviläisalue ja Vitebskin kuvernementin länsiosa. Latvia erosi näin huomattavasti autonomisesta Suomesta. Se oli osa Venäjän keisarikuntaa ja väestö piti itseään Venäjään kuuluvana.

Alueella oli vaikuttanut 700 vuotta saksalainen ylimystö, joka omisti maatiloja ja metsiä. He olivat myös valtaosin Venäjän keisarin lojaaleita alamaisia. Vain harva heistä liittyi Saksan armeijaan.

Katarina Baer kertoo Latviassa asuneista isovanhemmistaan kirjassa He olivat natseja:
”Yhteiskuntaluokkien eroa Latviassa korosti se, että yläluokka puhui muuta äidinkieltä kuin valtaväestö ja oli toisesta etnisestä ryhmästä.”
Kirjassa Baerin isotäti Else kirjoitti muistelmissaan 1900-luvun alussa:
”Rikas ja köyhä, herra ja renki, saksalainen ja latvialainen olivat syvään ankkuroituneita käsitteitä, joiden varassa käsitimme maailmaa.”
”Olimme rajattoman hemmoteltuja lapsia kotona olleen runsaan palvelusväen tähden.”

Väestö kuului sekä luterilaiseen että ortodoksiseen kirkkoon, joka alkoi levittäytymään Baltiaan 1800-luvulla. Saksalaisilla ja latvialaisilla oli omat luterilaiset kirkkonsa. Latvialaisia siirtyi vähitellen ortodoksikirkon piiriin, jolloin he samalla usein venäläistivät sukunimensä. Tämä koski myös sukuheimoamme liiviläisiä, jotka asuivat Kolkan niemen rannoilla. Heidän lukumääränsä oli 1911 noin 2400.

Alueella asui vuosisadan vaihteessa (1897) 1,93 miljoonaa ihmistä. Näistä 68,3 % oli latvialaisia, 7,3 % venäläisiä, juutalaisia 7,5 %, saksalaisia 6,2 %, puolalaisia 3,4 % ja loput virolaisia, liettualaisia, romaneita ja useita muita kansallisuuksia.

Sodan mittaan erityisesti liiviläiset kärsivät aluettaan hävittäneestä sekä Saksan että Venäjän armeijasta. Heimo määrättiin jättämään asuinalueensa ja se hajaantui eri puolille. Paluu omille maille onnistui vähitellen rauhan saavuttua.

Vaikka Suomi oli 6.12.1917 julistautunut itsenäiseksi, Saksa edelleen jarrutti jääkäreiden kotiuttamista, jotta sen Venäjän kanssa käymät rauhanneuvottelut eivät olisi vaarantuneet. Kun molemmat maat olivat tunnustaneet Suomen itsenäisyyden, kotiutuskäsky annettiin 5.2.1918. Latvia itsenäistyi 18.11.1918.

Jääkärit jättivät jälkeensä muistoja, joita suomalaiset yhdessä latvialaisten kanssa vaalivat. St. Trinitatis -kirkossa Libaussa (Liepaja) suomalaiset jääkärit vannoivat 13. helmikuuta 1918 uskollisuutta Suomen lailliselle hallitukselle lippunsa vihkimistilaisuudessa ennen lähtöään maansa vapaustaisteluun.

Jääkärien jatkokoulutus tapahtui Libaussa 1917–1918. Liepajassa kasarmit ovat jäljellä, kuten upseerien suosima hotelli Peterburg. Suomen jääkärimuseo Kauhavan Kortesjärvellä on maamme merkittävin jääkäriliikkeen historiaa ylläpitävä ja tutkiva yksikkö.

Taistelupaikat ja jääkärihaudat ovat sotahistorioitsijoiden matkakohteita. Hautamuistomerkin kuva Mauri Jokela

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.

Palaa otsikoihin