Sähkön ja putkikaasun (kaasumaisen maakaasun) tuonti Venäjältä Suomeen loppui kesäkuussa, raakaöljyn tuonti elokuussa ja kivihiilen tuonti syyskuussa 2022. Vielä tämän vuoden helmikuussa toimme hieman (0,2%) öljytuotteita Venäjältä, mutta tuonti on tätä kirjoitettaessa jo loppunut, koska EU kielsi öljytuotteiden tuonnin meritse Venäjältä EU-maihin 5.2.2023 alkaen. Suomeen ei tule öljyputkia, joiden kautta venäläisen öljyn sallitaan yhä kulkeutuvan itäisen Keski-Euroopan EU-maihin. Myös venäläinen putkikaasu virtaa yhä itäiseen Keski-Eurooppaan. EU sallii yhä myös venäläisen nesteytetyn kaasun (LNG:n) ostamisen Venäjältä.     

Myös Suomi tuo yhä nesteytettyä kaasua itänaapuristamme. LNG:n ohella tuomme myös uraania Venäjältä. Venäläinen uraani muodostaa noin neljänneksen maamme nykyisestä uraanitarpeesta, mikä on enemmän kuin EU:ssa keskimäärin. Veikkaan, että EU tulee estämään venäläisen nesteytetyn kaasun ja uraanin tuonnin EU-maihin jo näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa.  

Kuinka venäläisestä energiasta riippuvainen Suomi onnistui irrottautumaan siitä?

Vastaus on lyhykäisyydessään erittäin hyvin, koska osa Suomen Venäjä-energiariippuvuudesta oli tilastollista näköharhaa. Esimerkiksi voidaan ottaa Suomen riippuvuus venäläisestä raakaöljystä. Tilastojen mukaan venäläinen raakaöljy muodosti yli 80 prosenttia maamme raakaöljyn tuonnista vielä vuonna 2021. Todellisuudessa Suomi käytti vain murto-osan venäläisestä raakaöljystä itse. Toisin sanoen myimme venäläistä raakaöljyä ulkomaille öljytuotteiksi jalostettuna. Sama numeroina ilmaistuna; vuonna 2021 toimme Venäjältä liki seitsemän miljoonaa tonnia raakaöljyä. Samaisena vuonna veimme 5,5 miljoonaa tonnia öljytuotteita ulkomaille. Venäläisen raakaöljyn jalostaminen oli liiketaloudellisesti järkevää, sillä saimme öljytuotteiden viennistä huomattavasti enemmän rahaa kuin mitä maksoimme Venäjälle sen Suomeen toimittamasta raakaöljystä.      

Toisena esimerkkinä voidaan mainita venäläinen maakaasu. Suomi oli erittäin riippuvainen venäläisestä kaasusta, mutta toisaalta olimme huolehtineet siitä, että kaasun kokonaisosuus maamme energiahuollossa säilyi vähäisenä. Kaasu muodosti vain viitisen prosenttia maamme energiahuollosta vuonna 2021. Tilanne on toinen Unkarissa, jonka energiahuollosta maakaasu muodostaa melkein 40 prosenttia ja maakaasu on 95 prosenttisesti peräisin Venäjältä. Unkarin Venäjä-energiariippuvuudella voi olla vaikutus jopa maan poliittisen johdon päätöksiin ja yllättävän myönteisiin lausuntoihin Putinin Venäjästä.     

Suomi puolestaan onnistui jäähyväisten jättämisessä venäläiselle energialle, koska se oli varautunut toimituskatkoksiin Venäjältä. Monet muut EU-maat olivat Suomea varomattomampia venäläisen energiariippuvuuden suhteen. Eräiden Itämeren alueen EU-maiden varomatonta suhtautumista venäläiseen energiaan tarkastellaan kirjassa: ”The Future of Energy Consumption, Security and Natural Gas: LNG in the Baltic Sea region”.  

Vaikka Inkoon LNG-tuontiterminaalia kohtaan on esitetty kritiikkiä sen olemattoman tilauskannan vuoksi, ei tule unohtaa, että pohjoisena maana Suomen on parempi maksaa ekstraa energiaturvallisuudestaan kuin antaa energiapulan yllättää itsensä. Inkoon LNG-terminaali on näin ollen Suomelle energiaturvavakuutus, ja vakuutukset maksavat. Samalla logiikalla vahva armeijamme yhdessä Nato-jäsenyyden kanssa on maamme henkivakuutus.     

Miltä tulevaisuus näyttää?

Uusiutuvat energiamuodot muodostavat tällä hetkellä vain viidenneksen Euroopan unionin energiankulutuksesta, mutta uusiutuvien osuuden toivotaan tuplaantuvat tämän vuosikymmenen aikana. Uusiutuvia energiamuotoja suosivaa politiikkaa kutsutaan unionissa Vihreäksi siirtymäksi. Tämä Vihreä siirtymä ei ole missään nimessä vain ympäristöpolitiikkaa vaan mitä suuremmassa määrin kovaa geopolitiikkaa, sillä mitä enemmän EU pystyy tuottamaan energiaansa itse, sitä vähemmän se on riippuvainen energiantuonnista.

Vaikka Vihreä siirtymä etenee, EU joutuu vielä pari lähivuotta tekemään paljon työtä välttääkseen energiapulan. Vaikka on mahdotonta sanoa, mikä energiamuoto lopulta dominoi EU:n irrottauduttua fossiilisista polttoaineista ensi vuosikymmenellä (fossiiliset muodostavat vielä 2/3 EU:n energian kulutuksesta), varmaa on se, että energian säästämiseen ja energiaomavaraisuuteen tehtävät investoinnit tulevat olemaan viisaita geopoliittisia päätöksiä myös tulevaisuudessa. Varmaa on myös se, että EU ei ala ostaa venäläistä fossiilista energiaa edes Putinin valtakauden jälkeen. Tällä on suuri merkitys erityisesti Venäjälle, koska EU muodosti vielä vuonna 2021 liki 40 prosenttia Venäjän kokonaisviennin arvosta ja polttoaineet kattoivat lähes kaksi kolmasosaa Venäjän viennistä Euroopan unioniin.      

Kesäkuun 15. päivänä Turun yliopistossa järjestettävä kansallinen Itämeri-foorumi tulee käsittelemään myös energiahuollon turvallisuutta. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Lisätietoa foorumista ja sen ohjelmasta saa klikkaamalla seuraavaa linkkiä.

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.