Itämeri uudelle sukupolvelle – onko suhde kotimereemme nuorille sama kuin muille?

Pullopostin vaalinumero 26/4
Alvar Euro
Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokas

En muista aikaa, jolloin Itämeri olisi ollut puhdas. Se johtuu siitä, että en ole varsinaisesti sellaista aikaa elänyt. Hieman ennen vuosituhannen vaihdetta synnyttyäni olen kesästä toiseen saanut elää sinilevälauttojen keskellä, kuullut vanhempien ja isovanhempien puhetta kirkkaasta merestä ja levättömistä kesistä sekä oppinut rakkolevän olevan merkki puhtaasta vedestä. Samalla olen saanut seurata rakkolevän yhä harvinaisempaa ilmenemistä, ja täten seurata konkreettisesti meren tilan heikentymistä.

Oma vuosituhannen vaihteessa syntynyt sukupolveni on tottunut pikemminkin väistelemään sinilevää kuin muistelemaan aikaa, jolloin sitä ei olisi ollut. Kesien kuumetessa ja ravinnekuormien lisääntyessä muistelut puhtaasta ja uintikelpoisesta Itämerestä ei tunnu enää edes kipeältä, vaan pikemminkin menneisyydeltä, jota ei voi saavuttaa.

Jo alusta lähtien ympärilläni olleeseen muisteluun ja Itämeren tilan päivittelyyn on aina silti sisältynyt optimistinen toive meren tilan paranemisesta. Kun nyt tartutaan toimeen, niin jatkossa levää olisi vähemmän. Tätä odotusta on jatkunut jo pitkään ilman käännöstä parempaan. Pikemminkin puuroinen meri on lisääntynyt ja toiveet hyvästä uimakesästä pienentyneet vuosi vuodelta. 

Nyt käydään jälleen eduskuntavaalit, joissa paikallisesti Saaristomeren tilan parantaminen on hieman jokaisen puolueen ja ryhmittymän agendalla. Kukapa sitä toisaalta täällä saariston keskellä ei esille nostaisi, onhan se yksi konkreettisimmista ympäristöongelmista alueellamme. Samat tavoitteet ovat tosin olleet jo vaaleista toisiin kaikkien huulilla, mutta käännöstä parempaan ei ole saatu aikaan.

Tulevien sukupolvien ja nyt nuorten näkökulmasta luotto ei tunnu enää olevan korkealla. Koko elämän tämä tilanne on jo tällainen ollut, joten miksi se nyt yhtäkkiä muuttuisi?

Se on oikeastaan se syy, miksi nyt on tulevan eduskunnan ja hallituksen tehtävä asioita aidosti. Nyt on viimeiset paikat meren ja uusien sukupolvien puolesta näyttää, että asian kanssa ollaan tosissaan, ja päätöksentekijöihin ja koko meren kanssa tekemisissä olevaan yhteisöön voi luottaa.

Toimia tarvitaan heti seuraavan hallituskauden aluksi. Vaikka pelkällä maatalouden reguloinnilla ei meren tilaa ratkaista, on toimia suunnattava sinne. Ravinteet on saatava pidettyä pellossa tai vähintään kerättävä ennen mereen valumista. Samalla maataloustuet ansaitsevat remontin – taloudellisin kannustein on ohjattava maataloutta toteuttamaan uudistavan viljelyn logiikkaa, kuten Kalervo Väänäsen toteuttamassa Saaristomeren toimenpideohjelmassa visioidaan.

Samalla ravinteita pitää poistaa merestä. Järviruokoa pitää niittää, ja uutta teknologiaa muodostaa, jotta kaikki mahdolliset ravinteet saadaan kerättyä pois merestä. Samalla kansainvälinen meripolitiikka vaatii paljon lisää sopimista, jotta rahtilaivat ja muut alukset eivät laskisi jätevesiään kansainvälisille merialueille. Ajatuskin tämän mahdollisuudesta on suorastaan naurettava, ja juuri siksi se täytyy muuttaa.

Toivon menettäminen kadottaa motivaation kaikkein tehokkaimmin. Ja tässä asiassa toivoa ylläpidetään tarttumalla vahvasti toimeen. Sen ansaitsevat niin meri kuin kaikki merestä nauttivat.

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.

Palaa otsikoihin