Itämeri ja moraalin saastuminen

Pulloposti nro 34
Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Leo

Itämeren kohtalosta puhuttaessa huomio kohdistuu tavallisesti meren saastumisen ehkäisemiseen ja jo aiheutuneiden vahinkojen korjaamiseen. Tässä kehittynyt teknologia tarjoaa monia mahdollisuuksia ja Suomi onkin kunnostautunut niiden käytössä. Hyvä esimerkki on rajavartiolaitoksen rakenteilla oleva ulkovartiolaiva Turva, joka valmistuttuaan tulee nostamaan turvallisuustason lähivesillämme aivan uudelle tasolle. Alus on poikkihallinnollisen yhteistyön tulos ja se tulee rajavartioinnin lisäksi toimimaan ainakin meripelastus- ja ympäristöturvallisuustehtävissä. Meriliikenteen jatkuvan kasvun takia toisenkin vastaavan aluksen hankinta lähitulevaisuudessa olisi ilmeisesti tarpeen.

Itämeren rantavaltioiden panostukset mm. maatalouden ja asuinkeskusten päästövesien puhtauteen on osaltaan vaikuttanut myönteisesti meriveden laatuun. Kehityssuunta on oikea. Voi kuitenkin kysyä, ovatko mainitut ja sinänsä hyvät ulkoiset toimet riittäviä. Jokainen yksittäinen ranta-asukas ja huviveneilijä joutuu jatkuvasti tekemään valintoja, jotka joko pahentavat tai parantavat Itämeren tilaa. Kyse on moraalista. Näitä päätöksiä tehdään joka päivä tuhansia ja yhdessä niillä on merkitystä. 

Yhtälailla merkityksellistä ja ehkä vielä kohtalokkaampaa on moraalin löyhtyminen kaupallisen merenkulun saralla. Laittomat öljypäästöt jatkuvat edelleen valvonnasta huolimatta. Välinpitämättömyys ja suoranaiset rikollisuudet saavat aikaan tuhoa, josta kärsivät laivan vanaveteen jäävät Itämeren rantojen asukkaat. Vielä suurempi riski liittyy alusten alimiehitykseen, mikä on jo aiheuttanut vaaratilanteita ja mikä pahimmillaan voi johtaa öljykatastrofiin. Kasvottomien ylikansallisten omistajien aluksia kuljetetaan vajaiden, uupuneiden ja osin myös ammattitaidottomien miehistöjen voimin voittojen maksimoimiseksi. Kansainväliset säännöt säätelevät merellä toimimista hyvinkin tarkkaan, mutta sääntöjen noudattamisessa moraali on keskeisessä asemassa. 

Ortodoksisen uskossa ihminen nähdään luomakunnan vaalijana, mutta sen rinnalla hänelle on annettu papin tehtävä. Pappeus tässä yhteydessä tarkoittaa kiittämistä. Ihmisen luontainen tehtävä on osoittaa kiitollisuutta kaiken Luojalle, Jumalalle. Jo Vanhassa testamentissa opetettiin uhraamaan kymmenykset sadosta, jolloin kaiken kasvun ja elämän antaja pysyi koko ajan muistissa. Ongelmat alkoivat, kun ihminen unohti kiitollisuuden ja alkoi toimia itsekkäästi ja ahneesti. Siksi Jumala antoi kymmenen käskyä. Sääntö tai laki oli kuitenkin ulkoinen ohje. Uusi liitto ja Jumalan ihmiseksi tuleminen Kristuksessa toi lain rinnalle Pyhän Hengen. Nyt ihminen alkoi sisimmässään tunnistaa oikean ja väärän.

Jumalasta ja Hänen kiittämisestään erkaantuva ihminen toimii tänäkin päivänä itsekkäästi. Sen vuoksi kaikilla elämän osa-alueilla – Itämeren varjeleminen mukaan lukien – avainkysymys on moraalinen herääminen. Vaikka lait ja muut säädökset antavat toiminnallemme tietyt raamit, voi viime kädessä vain ihminen itse kontrolloida tekemisiään. Sisimmässä itsekkyys ja epäitsekkyys taistelevat lakkaamatta. Itsekkyys johtaa monesti aineellisen hyvän kuten taloudellisen edun saamiseen, mutta aiheuttaa myös hengellistä tappiota ja lopulta rappiota. Saastunut moraali saastuttaa niin Itämerta kuin muutakin luomakuntaa. Se myös saastuttaa niitä ihmisyhteisöjä, joissa elämme. Terve ja hengellisesti raitis suhde Jumalaan aina vahvistaa moraalista selkärankaa. Meille kaikille jo lapsena opetettu tapa lukea iltarukous ja osallistua jumalanpalveluksiin koituvat aina paitsi oman itsemme hengelliseksi rakennukseksi niin myös koko ihmis- ja luomakunnan siunaukseksi. 

Kolumni edustaa kirjoittajan omaa näkemystä.

Pulloposti 34/2013

Palaa otsikoihin