Itämeri - Sukeltajan meri

Pulloposti 37
Tero Lehtonen
Puheenjohtaja
Sukeltajaliitto ry

Vanhan sanonnan mukaan meri yhdistää tai erottaa. Maailmanpoliittisesta tilanteesta riippuen kumpikin vaihtoehto on historian aikana toteutunut sanatarkasti Itämerellä. Itämeren merenkulun historia alkaa historian hämäristä ja ensimmäiset pinnan alla nykypäivään säilyneet merkit ihmisestä hänen kulkuväylänä käyttämästä Itämerestä ovat viikinkiajalta.

Itämeri on suuri ulkoilmamuseo, jonka kokoelma on piilotettu pinnan alle suurimmalta osalta ihmisiä, joiden tapahtumahorisontti loppuu rantaviivaan. Rantaviivaan, josta alkaa sukeltajan meri. Suomessa arvioidaan olevan n. 40000 henkilöä, jotka ovat suorittaneet työ-, tutkimus- tai virkistyssukeltajan tutkinnon, joko kotimaassa tai ulkomailla ja siten olevan potentiaalisia pinnan alaiseen museoon tutustujia.  Itämeren rantaviivan alapuolella arvioidaan lepäävän kymmeniä tuhansia hylkyjä ja muita muinaisjäänteitä, muistona ihmisen toiminnasta Itämeren alueella. Murtovetinen Itämeri on tarjonnut erinomaiset olosuhteet vanhojen hylkyjen ja muiden rakenteiden säilymiselle aina viikinkiajalta nykypäivään, koska puuosia tuhoavaa laivamatoa ei täällä esiinny suuressa mittakaavassa.

Itämeren merkitys sen rannikon asukkaille on ollut merkittävä. Kauppamerenkulku on yhdistänyt Itämeren rannikolla asuvat kansat ja tuonut vaurautta kautta historian. Kauppamerenkulkuun liittyy myös monet merenkulkijoiden kohtalonhetket, jotka ovat tallentuneet Itämeren pohjaan. Vrouw Maria lienee eräs kuuluisimmista valistuksen ajan hylyistä, joka kadottuaan Itämeren aaltojen alle piilotteli siellä yli 200 vuotta ennen löytymistään. Kiehtovat sukupolvilta toisille periytyvät tarinat kadonneista laivoista ja niiden lasteista ovat eläneet rannikon asukkaiden kertomuksissa vuosisatojen ajan ja houkutelleet sukeltajia tutkimusretkille pinnan alle.  Vaikka merenkulun tekniikka on kehittynyt, ei kauppamerenkulun haaksirikoilta ole voitu välttyä edes nykyaikana. Syvälle kollektiiviseen muistiin on varmasti syöpynyt Estonian uppoaminen viime vuosisadan viimeisellä vuosikymmenellä.

Meri on myös erottanut, Itämeren alueella vuosisatojen aikana käydyt lukemattomat sodat ovat myös arkistoituneet Itämeren pohjaan. Kuuluisa Ruotsinsalmen meritaistelu, lajissaan eräs suurimmista Pohjolassa käydyistä meritaisteluista on nähtävillä pinnan alla edelleen Kotkan edustalla. Maailmansodat ripottelivat uusia hylkyjä Itämereen satamäärin, puhumattakaan käsittämättömästä inhimillisestä kärsimyksestä, joka leijuu varjona jokaisen sotahylyn yllä. Tänäkin päivänä monet eri sotien aikana uponneet alukset ovat hautamuistomerkkejä, jotka välittävät hiljaista viestiä sodan mielettömyydestä. Nykypäivän sukeltajalle vierailu näillä kohteilla saa aivan erityisen merkityksen sodan myrskypilvien kerääntyessä Euroopan ylle.

Sukeltaja on etuoikeutettu sanansaattaja, joka tuo viestiä vedenalaisesta maailmasta pinnan päälle. Hän ei ole jättänyt noteeraamatta, miten haavoittuva vesialue Itämeri on. Merta on vuosisatojen ajan käytetty kaatopaikkana joko suoraan tai välillisesti. Poissa silmistä, poissa mielistä on ollut monien tahojen itselleen suoma illuusio hankalien jäteongelmien ratkaisemiseksi.  Merta on pidetty pohjattomana kaivona, jonne on voinut hävittää kaikki epämieluisat asiat. Onneksi asiaan on herätty, mutta onko se tapahtunut liian myöhään Itämeren elinvoimaisuutta ja monimuotoisuutta ajatellen? Toivottavasti ei. Suurimpana uhkana ponnistuksille parantaa Itämeren tilaa on rajat ylittävä ilmastonmuutos, joka tulee vääjäämättä muuttamaan merta, jääpeitteen pienentyessä ja sadannan lisääntyessä Itämeren valuma-alueella. Ilmaston muuttumisen lopullisen vaikutuksen arviointi jää tuleville sukupolville.

Huolimatta kaikesta edellä esitetystä Itämeri on meidän meri. Sukeltajalle se merkitsee työ-, tutkimus-, harrastus- ja virkistäytymispaikkaa. Itämeren säilyminen vaatii yhteisiä ponnistuksia nykyiseltä sukupolvelta, että pystyisimme jättämään Itämeren seuraaville sukupolville elinvoimaisempana ja puhtaampana merenä, jonka syvyyksissä kiehtova hiljainen vedenalainen maailma kertoo sanatonta viestiään.

Vuonna 1911 Märketin lähellä uponneen höyrylaiva S/S Belliverin käskynvälitin hylyssä kuvattuna

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.

Palaa otsikoihin