Itämeri-identiteetti – onko sellaista olemassa?

Pulloposti 48
Kaarina Williams
Senior Adviser for Regional Identity
Itämeren valtioiden neuvoston sihteeristö (CBSS)

Tätä yllä olevaa kysymystä on kysytty tuhansia kertoja Itämeren yhteistyön piireissä, ja jokainen vastaa siihen oman henkilökohtaisen taustansa perusteella – hyvin skeptisesti tai hyvin myönteisesti. Siitä on kirjoitettu tieteellisiä artikkeleita ja jopa väitöskirjoja, joissa jonkinlainen identiteetin tai yhteenkuuluvuuden häivähdys on perusteltu, kumottu tai jopa todettu, riippuen vähän siitä, onko kirjoittaja itse osa tätä Itämeren alueen rakentamisprojektia vai eikö. 

Yleensä Itämeri-identiteetti perustuu merellisiin tunteisiin,siihen, että tämä yhteinen vesistö jotenkin herättää samat positiiviset tunteet kaipauksesta, hauskoista muistoista ja ihanasta luonnosta. Meri on selvästi yhteenkuuluvuuden päätekijä. Mutta riittääkö se identiteetin rakentamisessa? Mitä muuta pitäisi tehdä, jos Itämeri-identiteettiä haluaisi rakentaa yhteiskunnallisena kansainvälisenä projektina? Ja pitäisikö tätä urakkaa, josta monet alueellisesta Itämeren yhteistyöstä vakuuttuneet, kuten esimerkiksi Itämeren Neuvosto (Council of the Baltic Sea States), jossa itse olen vastuussa yksiköstä, jonka titteli on "Regional Identity“, ovat yrittäneet rakentaa 90-luvulta saakkaa, oikeasti jatkaa? Väitän, että kyllä kannattaa, mutta vain, jos tietyt lähtökohdat otetaan huomioon ja poliittiset vaikuttajat ottavat sen agendaansa.

Oikein hyvä esimerkki identiteetti-projektista on pohjoismainen yhteistyö ja siihen liittyvä pitkäaikainen poliittisen identiteetin edistymisprosessi. Virallinen pohjoismainen yhteistyö aloitettiin vuonna 1952, eli melkein 70 vuotta sitten. On luotu yhteinen passiunioni, yhteiset instituutiot, yhteinen talousalue ja yhteinen ympäristömerkki. On yhteisiä kulttuuriin liittyviä palkintoja ja seremonioita, joita seuraa suuri osa kansalaisista, ja Euroviisuissa annetaan pisteitä naapurimaille. Pohjoismaista yhteenkuuluvuutta on perusteltu pohjoismaisella yhteiskuntamallilla, yhteisten kielten puhumisella (joinekin poikkeuksineen), samoilla perinteillä ja Pohjolassa asumisella, koska kaikilla on melko samanlaiset ilmastotekijät. Sen lisäksi kouluissa opetetaan pohjoismaista yhteenkuuluvuutta ja lukuisat ohjelmat auttavat esimerkiksi nuoria kansalaisia saamaan töitä tai opiskelupaikkoja toisissa Pohjoismaissa (Nordjobb, Nordforsk etc.). Tässä lyhyessä kolumnissani en voi mennä syvemmälle kaikkeen siihen, mitä pohjoismainen poliittinen yhteistyö tekee ja on tehnyt identiteetin edistämiseksi – se on suurenmoinen, monen kymmenen vuoden projekti, joka on maksanut paljon ja  tarvinnut monta todella omistautunutta poliitikkoa ja asiaa ajavaa henkilöä.     

Itämeren identiteetin rakentaminen vaikuttaa siihen verattuna Sisyphoksen urakalta. Itämeren ympärillä sijaitsevat yhteiskunnat ovat hyvin erilaisia. Kielet eivät kuuluu läheskään samoihin kieliryhmiin, on suomalais-ugrilaisia, germaanisia, balttilaisia ja slaavilaisia. Lingua Francan on sen takia oltava englanti. Myös koko yhteistyö on kasvannut 80-luvun loppuvuosista alkaneesta pienestä ruohonjuuri-yhteistyöstä maiden väliseen yhteistyöhön ja on uudella vuosituhannella jopa saanut oman EU-strategian käyttöönsä. Itämeren yhteistyö perustuu lähtökohdiltaan pragmaattiseen ajatukseen, että yhdessä selviydytään transformaatiosta kylmän sodan ajoista tähän päivään parhaiten. Yhdistävä tekijä on yhteisten haasteitten selvittäminen (joista saastunut meri on parhaana esimerkkinä) eikä niinkään yhteisen identiteetin luominen. 

Silti identiteetti on yksi Itämeren neuvoston pitkäaikaisprioriteeteistä, kuten sen minusta kuuluukin olla, koska se antaa yhteistyölle sen tärkeän inhimillisen tekijän, se luo uteliaisuutta naapurimaita kohti ja tuo poliittisista syistä erillään pidettyjä kansojamme lähemmäs toisiaan.  Yhteisiä piirteitä löytyy helposti, jos niitä lähtee tutkimaan ja etsimään. Meren lisäksi löytyy  paljon muitakin yhteisiä tekijöitä, kuten ruokakulttuuri, musiikki, yhteinen historia ja vilkas muuttoliike maittemme välissä kautta aikojen. 

Yhteisen identiteetin rakentamisella luodaan luottamusta. Sen olen  huomannut tepsivän varsinkin Itämeren maiden nuorisoyhteistyössä, jota olen saanut kehitellä viimeisten vuosien ajan tässä tehtävässäni: Itämeren yhteistyö luo nuorille matalakynnyksisen mahdollisuuden toimia kansainvälisellä parketilla ja saada kontaktin idästä länteen ja pohjoisesta etelärannikkoon. Se on erittäin tärkeä silta Itämeren yli, sillä nuorisoa ei saa pelkällä pragmaattisuudella aktivoiduksi, siihen tarvitaan yhteinen tekijä, yhteinen kulttuurielämys, yhteinen meri.    

Mutta Itämeri-identiteetin luomiseen tarvitsisimme paljon suuremman poliittisen ja rahallisen panoksen – esimerkkinä pohjoismainen yhteistyö. Tähän mennessä sitä on puolivillaisesti tuettu eri projekteilla ja hankkeilla, mutta kokonaisuutta ei tueta tarpeeksi. Ideoita siihen, miten yhteisen identiteetin voisi istuttaa, kastella ja kasvattaa olisi paljon, mutta voimavarat pitäisi kerätä yhteen ja luoda pitkäaikainen maiden välinen strategia, joka kehittää identiteettiä seuraavat 30 vuotta – pitkäaikaisen budjetin ohessa.                

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.

Palaa otsikoihin