Itämeri-haaste nimeltä korruptio

Pulloposti nro 26
Erkki Laukkanen
puheenjohtaja
Transparency Suomi

Monien mittausten mukaan Suomi on yksi vähiten korruptoituneista maista. Näiden samojen mittausten mukaan tilanne Venäjällä ja Baltian maissa on kaikkea muuta.

Ovatko käsitykset kohdallaan?

Tätä kysymystä olen itse arvioinut Transparency Internationalin tuottamien aineistojen pohjalta. Aineistoja on kaksi. Tunnetuin aineisto on CPI, Corruption Perception Index, jota on julkaistu jo 20 vuoden ajan. Vuoden 2012 mittauksessa CPI tuotti Suomelle 90 pistettä sadasta mahdollisesta. Parannettavaa jäi siten vain 10 pisteen verran. Myös muut Pohjoismaat olivat kärjen tuntumassa.

Mutta muut Itämeren maat olivat aika kaukana kärjestä. Venäjän pisteet olivat 28, Latvian 49, Liettuan 54, Puolan 58, Viron 64 ja Saksan 79 pistettä sadasta.

Minusta tämä mittaus on hyvin ongelmallinen. CPI mittaa vain havaittua korruptiota, ja sitäkin vain julkisella sektorilla. Ja mitä mittaajiin itseensä tulee – mittauksen suorittaa 7-12 kansainvälistä instituutiota - niin ne antavat pisteensä vähän samaan kuin mäkihypyssä, ulkopuolelta arvioiden. Paras ja huonoin arvosana tiputetaan pois, ja lopuista lasketaan keskiarvo.

Kohdemaiden kansalaisilta mittaajat eivät kysy mitään.

Viimeisen vuoden aikana olen itse työstänyt vaihtoehtoisen indeksin, jolle olen antanut nimeksi II, Integrity Index. Se perustuu aineistoon, jossa korruptiota koskevista havainnoista on kysytty kohdemaiden kansalaisilta, ja muutenkin kuin julkista sektoria koskien.  On kysytty korruptiosta poliittisissa puolueissa, parlamentissa, liike-elämässä, mediassa ja oikeuslaitoksessa.

Myös tämän viidestä osatekijästä koostetun mittarin mukaan Suomi ja muut Pohjoismaat ovat puhtaimpien maiden joukossa. Mutta tämä mittari jättää puhtaimmatkin maat varsin kauas ihanteellista tilaa kuvaavasta sadasta pisteestä. Suomen pisteet ovat noin 60, Saksan 45, Puolan ja Latvian 40 sekä Venäjän ja Liettuan noin 30 pistettä.

Erot maiden välillä ovat siten huomattavasti edellä esitettyä pienemmät.

Kummallakin mittaamistavalla on omat perusteensa: toinen katsoo asiaa suurten kansainvälisten instituutioiden, kuten Maailmanpankin silmin, ja toinen kohdemaiden kansalaisten, kuten suomalaisten silmin. Kaikki on kuitenkin suhteellista ja katsojan käsityskyvystä kiinni.

Yksinkertaisessa korruptiotestissä pohjoismaiden kansalaiset näyttäisivät tunnistavan korruption hieman paremmin kuin kansalaiset muissa Itämeren maissa. Mutta missä määrin he pistäisivät itsensä likoon taistelussa havaitsemaansa korruptiota vastaan, on kriittinen kysymys myös suomalaisten kannalta. Roolin ottaminen kun ei nouse kyvystä havaita ongelmia.

Venäjällä ja Baltian maissa kansalaiset kyllä pitävät maitaan korruptoituneina, mutta eivät ilmeisesti läheskään niin korruptoituneina, kuin me Suomessa olemme tottuneet ajattelemaan. Silti roolia ongelman korjaamisessa on otettu. Ja mitä tuloksiin tulee, niin viimeisen kymmenen vuoden aikana kehitys on ollut parasta siellä, missä ongelmat ovat olleet suurimmat.

Erityisen hyvää kehitystä näyttäisi olleen Latviassa ja Puolassa.

Liike-elämän ja median puhtautta arvioitaessa näiden maiden tilanne on jo likimain Suomen tasoa. Mutta poliittisten puolueiden, parlamentin ja oikeuslaitoksen puhtauteen tulee, niin ero Suomeen nähden on pienentynyt vain vähän.

Entä kehitys tästä eteenpäin, miltä se näyttää?

Minusta se näyttää kohtuullisen hyvältä. Ei ole mitään erityistä syytä olettaa, että 2000-luvulla alkanut kehitys jostakin syystä katkeaisi. Itse odotan erojen Baltian maiden ja Pohjoismaiden välillä kapenevan samalla tavalla, kuin erot Etelä- ja Pohjois-Amerikan välillä ovat kaventuneet.

Se, mitä tulee tapahtumaan muissa Itämeren maissa jää kuitenkin nähtäväksi. Saksassa kehitys on polkenut jo jonkin aikaa paikallaan. Ja mitä Puolaan tulee, se voi olla seuraavan vuosikymmenen suuri yllättäjä. Niin suotuisaa kehitys on ollut siellä viimeisten vuosien aikana.

On toki mahdollista, että maailmantalouden kirjat menevät lähivuosina niin sekaisin, että kaikkea edellä sanottua on arvioitava uudelta pohjalta. Siihen voi toki olla muitakin syitä. Hallitusten rooli korruptionvastaisessa toiminnassa kun näyttäisi heikentyneen yleisesti, niin Pohjoismaissa kuin muuallakin.

Monissa maissa kansalaiset kokevat, että mediasta on tullut korruptionvastaisen toiminnan airut.

Kolumni edustaa kirjoittajan omaa näkemystä.

Pulloposti 26/2013

Palaa otsikoihin