Itämeressä uidaan jatkossakin

Pulloposti 30
Kai Mykkänen
Ympäristö- ja ilmastoministeri
Ympäristöministeriö

Purjehdusreissuilla lasten kanssa parasta on, kun voi kuumana kesäpäivänä missä tahansa pudottaa ankkurin pohjaan ja pulahtaa uimaan viilentävään Itämereen – vai voiko?

Lähes jokainen meistä on varmasti törmännyt vähintään sosiaalisessa mediassa henkilöön, joka kiistää ilmastonmuutoksen vakavuuden vedoten siihen, että ei havaitse sitä omassa elämässään. Juhannuksena pitää yhä päällä olla takki, ja jouluna pääsi jo hiihtämään pääkaupunkiseudullakin. Tämä itsepetokseen perustuva päättelyketju on jossain määrin ihmiselle luonnollinen ja tässä mielessä ymmärrettävä, vaikka se perustuukin väärään olettamaan. Toisin on kuitenkin, jos katsoo Itämerta ja sen tilaa. Kukaan ei voi väittää, ettei Itämeren ympäristön huonontunut tila olisi nähtävissä. Rehevöitymisen seurauksena syntyvät levälautat ovat seurausta vuosikymmenten ja jopa vuosisatojen välinpitämättömistä toimista, joissa etenkin pelloilta on valunut liikaa ravinteita Itämereen.

Ilmastonmuutoskeskustelussa esiintyy usein muuten myös toinen argumentti, joka ei käy päinsä Itämeren tilan parantamisen kohdalla. Nimittäin, että ei olisi väliä, mitä me Suomessa teemme, sillä muut maat saastuttavat kuitenkin paljon meitä enemmän. Itämeren tilanteen suhteen emme voi vedota vain muiden maiden välinpitämättömään toimintaan, sillä Saaristomeren valuma-alue on yksi eniten ravinteita Itämereen päästävistä valuma-alueista. Toki lisääntyvää yhteistyötä muiden Itämeren valuma-alueen valtioiden kanssa tarvitaan, mutta paljon on myös meidän itsemme tehtävissä.

Mitä me sitten teemme? Ensin otamme niin sanotusti löysät pois, eli teemme ne lainsäädännölliset toimet, jotka ovat helposti säädettävissä ja vaikuttavat nopeasti Itämeren tilaan. Tänä vuonna tulemme kieltämään laivojen käymäläjätteiden laskemisen Itämereen. Omalla lainsäädännöllämme pystymme kuitenkin kieltämään tämän toiminnan vain Suomen aluevesillä, joten tässäkin asiassa konkretisoituu ylikansallisen yhteistyön merkitys, jotta alukset todella saadaan lopettamaan tämä Itämeren tilalle haitallinen toiminta. Tämän lisäksi tulemme jo tänä vuonna kirjaamaan ympäristönsuojelulakiin, että likaisen lumen kaataminen mereen kielletään. Nämä ovat helppoja toimia, jotka saadaan voimaan nopeasti.

Mutta entä ne pellot? Totuus on, että Itämeren rehevöitymistä aiheuttaa nimenomaan pelloilta vuosikymmenten saatossa jokien kautta mereen valuneet ravinteet. Ravinteiden kulkeutumista joista mereen ja pelloilta jokiin pitää siis saada vähennettyä. Tätä kehitystä vauhdittaaksemme olemme nyt alkukesästä panemassa liikkeelle kolmella alueella jokialuesitoumuspilottihanketta, jossa alueen toimijat osallistuvat laajasti jokialueensa tilan parantamiseen. Tavoitteena on tuoda resursseja yhteen ja luoda kannustava ilmapiiri, jossa oman jokialueen tai -suiston tilaa parannetaan. Tässäkin asiassa voi olla vaikeaa yksittäisen kunnan, maanviljelijän tai yrityksen ymmärtää oman toimintansa vaikutusta Itämeren rehevöitymiseen tai tilaan. Kun fokus tuodaan lähemmäs toimijaa, omaan jokeen, joka virtaa tilusten vieressä, konkretisoituu asia kuitenkin eri tavalla. Pienistä puroista syntyy suuri joki.

Valitettavasti nämäkin toimet ovat sellaisia, joissa tulokset näkyvät vasta vuosien päästä. Eteenpäin ollaan kuitenkin menossa. Viime aikoina olen kuitenkin miettinyt paljon myös erästä akuuttia suoraa uhkaa Itämeren tilaan. Nimittäin Suomenlahdella enenevissä määrin seilaavia, venäläistä öljyä kuljettavia aluksia, jotka eivät täytä kaikkia läntisiä merenkulun turvallisuuteen liittyviä standardeja. Öljyonnettomuuden riski Itämerellä on kasvanut. Moni varmasti muistaa uutiskuvat öljyyn sotkeutuneista linnuista Meksikonlahdelta 2010, ja uhka siitä, että joudumme kokemaan jotain samanlaista Itämerellä, on todellinen.

Mutta mitä voimme tehdä? Jääkö meidän rooliksemme vain varautua öljyonnettomuuden torjuntaan ja seurata Suomen edustalla seilaavia entistä huonokuntoisempia öljytankkereita, jotka eivät pelkästään luo merkittävää ympäristöriskiä, vaan samalla tuovat varoja Putinin sotakassaan ja pitkittävät ihmisten kärsimystä Ukrainassa? Helppoa ratkaisua ei varmastikaan ole. Kansainvälisessä meriyleissopimuksessa alusten oikeus viattomaan läpikulkuun on korkealle arvotettu periaate. Tästä huolimatta sopimuksessa on lueteltu poikkeamia, joiden perusteella valtio voi puuttua viattomaan kauttakulkuun aluevesiensä läpi. Yksi luetelluista syistä on tahallinen ympäristön vaarantaminen, ja valtiolla on oikeus pysäyttää alus, jos ”sen aluemeren tai talousvyöhykkeen luonnonvaroille aiheutuu huomattavaa vahinkoa tai sen vaaraa”. Suomi ei voi paljoa asialle yksin tehdä, sillä alukset seilaavat Suomen edustalla kansainvälisillä vesillä, mutta Tanskan kanssa ja EU-tasolla meidän täytyy pyrkiä löytämään ratkaisuja, ennen kuin uhka muuttuu katastrofiksi.

Itämeren tila paranee, kunhan teemme pitkäjänteisesti toimia sen eteen. Harvaan asiaan tässä taloustilanteessa liikenee hallitukselta lisäpanostuksia, mutta Itämeren tilan parantaminen on yksi näistä asioista, mikä kertoo, että asia otetaan vakavasti. Työ Itämeren tilan parantamiseksi ei ole sprintti vaan maraton, jossa jokainen pienikin askel on kohti parempaa Itämeren tilaa. Minä ainakin haluan ensi kesänäkin pulahtaa purjehdusreissulla uimaan puhtaaseen Itämereen. Itämereen, ilman sinne kuulumatonta sinilevää – tai öljyä.

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.

Palaa otsikoihin