Itämeren turvallisuus ja monenvälinen yhteistyö

Pulloposti 27
Rasmus Hindren
Puolustuspoliittinen neuvonantaja
Tasavallan presidentin kanslia

Itämeren merkitys strategisena ympäristönä on kasvanut. Tätä kehitystä on vahvistanut Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa, mikä on tuonut sotilaallisen konfliktin mahdollisuuden lähemmäksi myös muualla Euroopassa. Turvallisuusympäristössä kyse on kuitenkin monisäikeisestä ja vahvasti keskinäisriippuvaisesta kokonaisuudesta, mitä ajatellen Suomikin on kansallisten vahvuuksiensa ohella lisännyt kansainvälistä yhteistyötä.

Suomen ja tämän tekstin julkaisuajankohtaan mennessä myös Ruotsin Nato-jäsenyyden toteuduttua Itämeren luonne puolustuksellisena toimintaympäristönä on muuttunut. Puhe ”Naton sisämerestä” ei ole kaikilta osin perusteltua, mutta Itämerta vakauttaa se, että alueen maat Venäjää lukuun ottamatta kuuluvat samoihin turvallisuuspoliittisiin organisaatioihin. Lisäksi esimerkiksi Natolla on mahdollisuuksia laajentaa läsnäoloaan Itämerellä, mikäli turvallisuustilanne sitä edellyttäisi.

Itämeren alueen maat vahvistavat sotilaallisia suorituskykyjään. Tätä tehdään paitsi kansallisesti, yhä enenevissä määrin myös kansainvälisessä yhteistyössä. Esimerkiksi Naton eteentyönnetyllä läsnäololla (Enhanced Forward Presence, EFP) on vahvistettu Baltian maiden ja Puolan puolustusta. Sotilaallista toimintakykyä Itämeren ympäristössä voidaan vahvistaa myös erilaisissa maaryhmissä, mistä Iso-Britannian luotsaama JEF-yhteistyö on hyvänä esimerkkinä.

Itämeren toimintaympäristö on monella tapaa haastava hybridiuhkien näkökulmasta. Esimerkiksi vedenalaista kriittistä infrastruktuuria koskeva tilannekuva ei nykyteknologialla voi olla täydellinen, joten vaikkapa datakaapelit ja energiaverkot ovat haavoittuvia. Kansainvälinen oikeus luo ennakoitavuutta, mutta sitä voidaan väärinkäyttää erilaisiin painostus- ja häirintätoimiin. Eri merialueiden erilaiset oikeusperustat lisäävät tulkinnallisuutta ja vaikeuttavat vastetta. Mikäli tätä tulkinnallisuutta käytettäisiin esimerkiksi meriliikenteen häirintään, synnyttäisi se vakavan tilanteen merikuljetuksista riippuvaisessa Suomessa.     

Hybridivaikuttamisen torjunnassa avainsana on kokonaisvaltaisuus. Suomen kokonaisturvallisuusmalli on tässä mielessä hyvä toimintamalli, josta muuallakin otetaan oppia. Toimintatavan tulee olla juurrutettu rakenteisiin ja sillä tulee olla vahva sitoutuminen kansalaisten taholta, mutta kansainvälisellä ulottuvuudella on kasvava roolinsa.

Kokonaisvaltaista otetta tarjoaa erityisesti Euroopan unioni. EU kiinnittää huomiota strategisiin toimintaympäristöihin, joihin kuuluvat avaruuden ja kyberulottuvuuden lisäksi myös maailman meret. Keskeisiä tavoitteita ovat esimerkiksi tilannetietoisuuden ja merenkulun vapauden ylläpitäminen. Erityisesti toimitusketjujen suojaamiseen kiinnitetään kasvavaa huomiota EU:n strategisen autonomian, haitallisista riippuvuuksista irrottautumisen ja resilienssin kasvattamisen nimissä. Tämä voi edellyttää toimia maailman keskeisillä merireiteillä aina Koillisväylästä Punaiselle merelle, mutta katse tulee yhtä lailla pitää Itämeren suunnalla.

Hybridivaikuttamista torjutaan EU:n tasolla paitsi monia eri mekanismeja yhdistelevällä hybridityökalupakilla, myös laajalla paletilla erilaisia direktiivejä ja muita toimia. Esimerkiksi kriittisten toimijoiden resilienssin vahvistamiseen tähtäävä CER-direktiivi ja kyberympäristöä koskeva NIS2-direktiivi ovat avainasemassa. Toki päämäärä saavutetaan vasta, kun jäsenmaat ovat saattaneet direktiivit täysimääräisesti täytäntöön.

Vaikka turvallisuusympäristön heikkenemisen myötä kiinnostusta ja resursseja kohdistetaan erityisesti Venäjän toiminnasta kumpuavien turvallisuusuhkien torjuntaan, meillä ei ole varaa unohtaa muita Itämereen ja lähialueisiimme kohdistuvia uhkia. Ympäristöuhat, sekä ilmastonmuutokseen että esimerkiksi merenkulkuun liittyvät, eivät ole kadonneet vaan vaativat huomiotamme nyt ja tulevaisuudessa. Esimerkiksi rannikkovartiostoviranomaisten välinen yhteistyö on keskeistä merelliseen turvallisuuteen liittyvissä asioissa.

Koko turvallisuusympäristömme on vahvasti keskinäisriippuvainen. Tämä koskee sekä uhkaympäristöä että meidän omaa varautumistamme ja vastettamme mahdollisissa kriisitilanteissa. Suomi on panostanut kriisivarautumiseen enemmän kuin monet muut maat, mutta oleellista on, että Suomen ei tarvitse näitä tilanteita yksin kohdata. Nyt, aktiivisena EU-jäsenmaana ja tuoreena Nato-jäsenmaana Suomi on asemoitunut yhteistyön ytimiin ja voi monipuolisesti kehittää kykyään vastata tulevaisuuden toimintaympäristön haasteisiin, niin Itämerellä kuin muissakin toimintaympäristöissä. 

Kirjoittajan mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta työnantajan kantaa.

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.

Palaa otsikoihin