Itämeren kalastuksesta

Pulloposti 16
Vesa Karttunen
Toiminnanjohtaja
Kalatalouden Keskusliitto

Lähes suljettuna ja hitaasti kiertävänä murtovesialtaana Itämeri on hyvin haasteellinen elinympäristö kalalajeille. Kalojen biologian kannalta sekä suolaisen että makean veden kalalajit elävät suolapitoisuuden suhteen äärirajoillaan. Pohjanmerestä tulevat epäsäännölliset suolaisen veden pulssit lisäävät välillä suolapitoisuutta, mutta samalla hämmentävät syvänteisiin kertyneitä ravinteita takaisin kiertoon. Lisääntyvä sadanta ja virtaama mereen on muuttamassa hitaasti rannikon läheisiä alueita yhä makeampaan suuntaan. Suuret pohja-alueet ovat myös täysin hapettomia, eli kalojen kannalta elinkelvottomia.

Kaiken edellä mainitun seurauksena Itämeren kaupallisen kalastuksen kohdelajeja ei ole kovin paljoa, jos tilannetta verrataan esimerkiksi Pohjanmereen. Avomereltä pyydetään silakkaa, kilohailia ja turskaa. Näistä kaksi ensimmäistä muodostavat Suomen kaupallisen kalastuksen saaliista yli 90 %. Silakka ja kilohaili pyydetään pääosin ympärivuotisessa käytössä olevilla suurilla troolareilla. Turskan merkitys on nykyään Suomen kannalta marginaalinen ja koko Itämerenkin kannalta sen merkitys on vähentynyt epäsuotuisten ympäristöolosuhteiden aiheuttaman turskakantojen heikon tilan takia.

Rannikon läheisyydessä harjoitettavan kalastuksen saalislajit ovat tuttuja sisävesien varrella asuville: ahven, kuha, siika, särki, lahna, kuore, hauki ja ainainen kiistakapula lohi ovat tavallisimpia saalislajeja. Yksi mahdollinen tulevaisuuden pyynnin kohde on kolmipiikki, jonka kanta on kasvanut voimakkaasti. Kolmipiikin tehokas pyynti edellyttää tosin muutoksia nykyisiin, muiden kalalajien pyyntiä ajatellen tehtyihin kansainvälisiin säädöksiin.

Kansainvälinen kalastuksen säätely määrittelee Itämerellä merialueen kaupallisen kalastuksen pääpuitteet. Itämeren kalakannat ja kalastus lienevät maailmalla kärkipäässä seurannan määrällä ja tehokkuudella mitattuna. Kansainvälinen merentutkimusneuvosto ICES seuraa kaupallisen pyynnin kohteena olevia kalalajeja ja antaa vuosittain kalastusta koskevan neuvonannon. Tutkijoiden yleisenä tavoitteena on määrittää eri lajien kalastukselle taso, jolla saadaan suurimmat mahdolliset kestävästi pyydettävissä olevat saaliit, eli ns. MSY-taso (Maximum Sustainable Yield). Neuvonannon perusteella Euroopan komissio tekee esityksen seuraavan vuoden saaliskiintiöistä. Esitys käsitellään Itämeren ympärysvaltioiden kalastusvirkamiehistä koostuvassa Baltfish-kokouksessa ja lopulta hyväksytään EU-ministerineuvostossa. Kansainvälisten säädösten lisäksi jokaisella Itämeren maalla on lisäksi oma kansallinen kalastuslainsäädäntönsä.

Suomen kaupallisella rannikkokalastuksella ei mene hyvin. Päätoimisia rannikkokalastajia on jäljellä noin 400 ja yli puolet kalastajista on lopettanut 2000-luvulla. Jäljelle jääneiden keski-ikäkin on jo tuntuvasti yli 50 vuoden ja pitkä perinne ammatin siirtymisestä isältä pojalle on päättymässä. Rannikkokalastuksen tulevaisuudennäkymiä ovat jo kauan synkentäneet jatkuvasti kasvavat harmaahylje- ja norppakannat, jotka särkevät pyydykset ja pyytävät monen kalalajin tuotannosta kalastajia suuremman osuuden.

Muutama valonpilkahduskin mahtuu kaupalliseen kalastukseen. Joitain nuorempiakin kalastajayrittäjiä on tullut alalle ja investoinnit hyljekarkottimiin sekä hylkeitä kestäviin pyydyksiin ovat antaneet osalle rannikkokalastajista jonkinlaiset mahdollisuudet kannattavaan kalastukseen. Avomeripyynti on puolestaan pääomavaltaista teollista kalastusta ja pyynnin kohteena olevat kalat kestävästi kalastettuja. Tämä pyynti tulee todennäköisesti tulee jatkumaan nykyisen kaltaisena elleivät ympäristöolosuhteiden muutokset romahduta pyynnin kohteena olevia kalakantoja.

 Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa. 

Palaa otsikoihin