Itämeren alueen politiikka edellyttää uutta panostusta

Pulloposti nro 41
Pertti Joenniemi
tutkija
Karjalan tutkimuslaitos, Itä-Suomen yliopisto

Itämeren alue on muuttunut voimakkaasti viimeisten vuosikymmenten aikana ja kehittynyt yhdeksi alueellistuneimmaksi Euroopan osaksi. Nämä muutokset eivät ole vieläkään ohitse. Sen sijaan, että olisi saavuttanut suhteellisen vakaan tilan Euroopan eri alueiden joukossa, Itämeren alue kohtaa vielä merkittäviä muutoksia ja haasteita.

Ne viittaavat siihen, että Itämeren alueen sisäisiin teemoihin vastannut politiikka ei ole riittävä. Haasteet ovat yhä enemmän suhteellisia alueen linkittyessä laajempaan kokonaisuuteen ja aihepiiriin. Esimerkkinä Tanskan ja Saksan pysyvästi yhdistävä Fehmarn Belt –hanke. Se merkitsee, sillan ja tunnelien alle kymmenessä vuodessa rakentuessa, että Saksa tulee olemaan paljon paremmin kytkeytynyt Skandinaviaan ja Pohjolaan yleensä. Lisäksi, Kaliningrad osoittaa merkkejä kehittyä merkittäväksi liikennekeskukseksi, joka pikemminkin yhdistää kuin eristää. Helsingin ja Pietarin väliä liikennöivän Allegron kaltaiset nopeat junayhteydet, jotka laajentuvat kauemmaksi Venäjälle osoittavat, että samankaltainen dynamiikka toimii myös Itämeren alueen koillisosissa.

Lisäesimerkki Itämeren alueen laajempaan kokonaisuuteen yhdistävästä yhteistyöhankkeesta on venäläistä kaasua saksalaisille ja muille eurooppalaisille kuluttajille kuljettava Nord Stream –projekti. Yleisesti, Itämeri on muuttunut niin merkittäväksi energian kuljetusreitiksi, että turvallisuus- ja ympäristöyhteistyö on käynyt pakolliseksi. Se väistämättä pakottaa kauaskantoiseen yhtenäisyyteen Itämeren alueella ja Itämeren rantavaltioissa, mutta myös lisää alueen painoarvoa laajemmassa, kansainvälisessä kontekstissa.

Itämeri-politiikan suhteellinen luonne kävi varsin selväksi EU:n Itämeri-strategiassa 2009.  Strategia   tunkeutuu Euroopan muovautumiseen kutsumalla ja rohkaisemalla Itämeren aluetta eurooppalaisten makroalueiden kehittymisen kärkijoukoksi. Huomattavaa on, että Tonavan alue on jo ottanut kutsusta vaarin kehittämällä oman strategiansa ja kaksi muuta aluetta – Alpit-Adriatic ja Pohjanmeri – ovat nekin vähitellen seuraamassa kutsua.

Mikä tärkeintä. Itämeren aluetta ei pyydetä noudattamaan, jäljittelemään tai kopioimaan jotakin jo  olemassa olevaa ja Brysselin sanelemaa. Sen sijaan, se saa huomattavalla subjektiivisuudella sekä luovalla ja ennakoivalla voimalla näyttää tietä. Tämän vuoksi politiikkaa täytyy kehittää ja toimeenpanna  alueelle, joka nähdään edelläkävijänä ja eurooppalaisten makroalueiden mallina.

Pohjanmeren ja arktisten alueiden kasvava merkitys rohkaisee sekin uuteen ajatteluun ja laajempiin  strategioihin. Huomattava määrä kansainvälisen politiikan merkittäviä toimijoita, mukaan lukien monet Itämeren rantavaltiot, ovat viime vuosina löytäneet syitä kehittää oma arktinen strategia. Tässä    kontekstissa Itämeren alue voi kärsiä poliittisen huomion puutteesta. Alueellisten pyrkimysten resurssit voidaan osoittaa käytettäviksi pohjoisilla alueilla. Itämeren alue saattaa siitä huolimatta myös hyötyä tästä yhteydestä, jos politiikkaa kehitetään ja noudatetaan taitavasti. Visioita ja strategioita pitäisi tämän vuoksi kehittää ennemminkin jälkimmäisen kuin ensimmäisen vaihtoehdon mukaan.

Kolumni edustaa kirjoittajan omaa näkemystä.  

Pulloposti 41/2012

Palaa otsikoihin