Itämeren alueella on varauduttava pitkäaikaisiin hybridiuhkiin

Pulloposti 86
Tapio Pyysalo
Head of International Relations
The European Centre of Excellence for Countering Hybrid Threats

Itämeren alueen turvallisuustilanne on huomattavasti kiristynyt Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuussa 2022. Kuten puolustusministeriön tutkimusjohtaja Pekka Appelqvist hiljattain kirjoitti Pullopostissaan, Venäjä kohdistaa alueelle monenlaisia erityyppisiä epäilyttäviä toimia, joiden yhdistelmää voidaan kutsua hybridiuhiksi. Kuluvan vuoden aikana Itämeren alueella on nähty mm. laajoja disinformaatiokampanjoita, kyberhyökkäyksiä, psykologista painostusta, välineellistettyä maahantuloa sekä infrastruktuurin kyber- ja fyysistä sabotaasia.

Hybridiuhille tyypilliseen tapaan näiden toimien taustalla on usein erilaisia välikäsiä, joita käyttämällä Venäjä voi kiistää osallisuutensa. Viime aikoina Kreml ei kuitenkaan ole vaivautunut aina kätkemään osuuttaan tapahtumiin ja esimerkiksi Suomen itärajan turvallisuutta haastavan maahantulijoiden välineellistämisen kohdalla sen osallisuus on kiistatonta. Venäjän toimien lisääntyvä avoimuus viittaa siihen, että ne ovat osa Venäjän pelotetta länsimaita kohtaan.

Washington Postin huhtikuussa vuotaman Venäjän ulkopoliittisen konseptin salaisen liitteen mukaan Venäjä käyttää offensiivista informaatiokampanjaa ja muita sotilaallis-poliittisia, kaupallis-taloudellisia ja psykologisia toimia epäystävällisiksi määrittelemiään maita kohtaan. Tämä toki oli Venäjän suunnitteludokumentin vuotaessa jo ilmeistä, mutta sellaisen olemassaolo vahvistaa toimien suunnitelmallisen ja strategisen luonteen osana Venäjän ulkopoliittista konseptia.

Venäjä katsoo käyvänsä hybridisotaa länttä vastaan ja näkee omat toimensa vastauksena ”Yhdysvaltain johtaman lännen” vihamielisiin toimiin. Venäjän asevoimien pääesikunnan päällikkö Gerasimovin väärinymmärretty ”doktriini” vuodelta 2013 käsittelee itse asiassa juuri näitä länsimaiden toimia Venäjää vastaan. Venäjän mielestä esim. värivallankumoukset Georgiassa ja Ukrainassa olivat länsimaiden vihamielisen vaikuttamisen seurausta. Venäjän näkökulmasta toki myös EU:n pakotteet ja venäläisten ”diplomaattien”, eli lähinnä sen tiedustelupalvelujen virkamiesten karkotukset ovat osa tätä hybridisodankäyntiä.

Itämeren alueen maat ovat viime vuosina vahvistaneet huomattavasti varautumistaan ja kriisinkestävyyttään hybridiuhkia vastaan. Kriisinkestävyys eli resilienssi on kautta aikain ollut Suomen vahvuus ja Suomen kokonaisturvallisuuden malli palvelee erityisen hyvin myös hybridiuhkien torjuntaa. Suomi on päivittänyt valmiuslakiaan ja aluevalvontalakiaan vastaamaan paremmin hybridiuhkiin sekä sopeuttanut rajavartiolakiaan ja säätänyt uuden ’käännytyslain’ välineellistetyn maahantulon torjumiseksi. Samalla Suomi suunnittelee venäläistaustaisten henkilöiden kiinteistökauppakieltoa, uusii keskeisimpiä strategioitaan ml. yhteiskunnan turvallisuusstrategian sekä kyberturvallisuusstrategian ja uudistaa valtioneuvoston turvallisuusjohtamisen toimintamallia.

Muutkin Pohjoismaat ovat kunnostautuneet. Muutamana esimerkkinä niiden toimista voidaan mainita Ruotsin perustama psykologisen puolustuksen virasto MPF, jonka tehtävänä on torjua disinformaatiota. Ruotsi myös laajensi siviilipalveluksensa koskemaan kaikkia 16-70 -vuotiaita. Norja kiristi ulkomaisia investointeja koskevia rajoituksiaan ja laajensi poliisin sekä syyttäjän oikeuksia säilyttää tiedustelutietoja. Tanska perusti kesällä uuden kansallisen turvallisuuden ministeriön vahvistamaan yhteiskunnallista turvallisuutta ja Islanti puolestaan uuden osaston hybridiuhkien torjuntaan ulkoministeriönsä puolustustoimistoon. Varsinkin Ruotsi pyrkii erittäin päättäväisesti vahvistamaan kokonaisturvallisuuden konseptiaan ja tekee sen eteen tiivistä yhteistyötä Suomen kanssa.

Baltian maat ovat myös aktiivisesti vahvistaneet kriisinkestävyyttään hybridiuhkia vastaan. Viro uusii valmiuslakiaan ja puolustussuunnitelmiaan, Latvia päivitti hiljattain kokonaisvaltaisen puolustuksen konseptinsa ja Liettua vahvistaa kriisinkestävyyttä koskevaa lainsäädäntöään.

Hyvän kriisinkestävyyden ja vahvan lainsäädännön lisäksi hybridiuhkien torjunta edellyttää hyvää yhteistyötä liittolaisten kanssa mm. tilannekuvan jakamiseksi, kriisinkestävyyden kehittämiseksi ja pelotteen vahvistamiseksi. Myös vastatoimet ovat tehokkaampia yhdessä toteutettuina. Mm. EU, NATO, JEF ja NORDEFCO ovat kaikki tärkeitä yhteistyöelimiä Itämeren alueen maille ja yhteistyö näiden puitteissa tukee myös maiden kansallista kriisinkestävyyttä. Suomen aloite EU:n varautumisunionista tukisi EU:n yhteisen kokonaisturvallisuuden kehittämistä hybridiuhkia vastaan.

Kuten presidentti Stubb tapaa sanoa, jokaiseen oksan risahdukseen ei tarvitse reagoida. Suomen vahvan kriisinkestävyyden ansiosta meidän yhteiskuntamme palautuu nopeasti pienistä häiriöistä, eivätkä esimerkiksi Venäjän disinformaationarratiivit ja psykologinen painostus saa merkittävää jalansijaa Suomessa. Venäjän hybridiuhka Itämeren alueella on silti todellinen ja pitkäaikainen ja sitä vastaan on syytä rakentaa systemaattisesti varautumista, kriisinkestokykyä, pelotetta ja vastatoimia. Onneksi Itämeren alueen mailla on selkeä yhteinen näkemys uhkakuvasta ja vahva tausta yhteiskunnan varautumiselle.

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.

Palaa otsikoihin