Banneri Julkaisut

Pulloposti

Pulloposti on Itämeren alueen kehitykseen keskittyvä kolumnisarja, joka rantautuu sähköpostitse jo noin 10 000 suomalaiselle. Päätoimittajana toimii professori, johtaja Kari Liuhto (kari.liuhto@utu.fi).




23.8.2022 9.00

Frankfurtin rotta euroalueen sydämessä

Pulloposti 52
Lauri Inna
Aluejohtaja
Kesko

Frankfurtin keskustassa Main-joen rannalla sijaitsee maineikas, itseään vanhalla Michelin-tähdellä mainostava ravintola MainNizza. Ravintolan terassilla ilta-auringon laskeutuessa silmien eteen avautuu herättävä näky.

Rantabulevardin puistikoissa avoimesti vilistävät, silmämääräisesti ainakin toista kiloa painavat rotat varastavat huomion. Ne ovat kuin normaali osa illan katuelämää.

Rottien torjunnan sanotaan olevan ihmisten paimentamista. Siis oma kykymme pitää ympäristömme asiallisessa kunnossa korreloi rottien mahdollisuuteen vaikuttaa rakennetun ympäristön laatuun. MainNizzan terassilta on muutaman sadan metrin matka Frankfurtin finanssikeskuksen sydämeen euron symbolille. Yli 50-tonnisen ja 15 metriä korkean teräksisen teoksen kilvissä selitetään muun muassa se, miten kreikan kielen epsilon-kirjaimesta johdetun euron merkin kaksi päällekkäistä vaakaviivaa kuvaavat Euro-valuutan vakautta.

Viime aikoina euron tilanteesta on käyty jälleen euron merkitystä sekä haastavaa että vaalivaa keskustelua. Muun muassa sitä, onko vahva euro kirous vai siunaus kansallisille talouksille, arvioidaan tämän tästä. Britit yllättänyt muuta Eurooppaa korkeampi inflaatio viestii euron ja myös EU:n vakauden puolesta. Alkukesästä Nordnetin asiantuntija Martin Paasi arvioi euron olevan liian kallis Välimeren maille. Avaus nostatti myös muita puheenvuoroja. Muun muassa rahoituksen professori Vesa Puttonen rauhoitteli toteamalla pitävänsä euroalueen hajoamista liki mahdottomana.

Frankfurtissa siis vaalitaan Euroopan talouden hintavakautta. Itse asiassa tämä on koko Euroopan keskuspankin tärkein yksittäinen tehtävä. Heinäkuun 21. päivä EKP:n neuvosto nostikin ohjauskorkoa 0,5 prosenttiyksikköä tavoitteenaan hillitä inflaatiota kahden prosentin pitkäaikaisen tavoitteen tasalle. Samalla arvioitiin, että korkoja on tarpeen nostaa vielä tulevissa kokouksissa.

Joka tapauksessa euro on yhdistänyt Eurooppaa jokapäiväisenä yhteisvaluuttana viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana niin merkittävästi, että Frankfurtin rottaongelmasta kannattaa olla huolissaan. Frankfurtin huoli on myös Helsingin tai Turun huoli.

Odotukset yhden Euroopan finanssikeskuksen ja Euroopan keskuspankin kotipaikan miljöön tasosta voivat perustellusti olla korkealla. Kuitenkin puistoissa ja kaduilla avoimena rehottavat roskakorit ja jäteastiat ovat osin hoitamatta. Finanssikeskus ympäristönä ei nyt viesti vastuullisuudesta eikä huolellisuudesta.

Ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvä paahde ja kuumuus eivät auta asiaa tulevaisuudessa. Euroopan keskeisiä dilemmoja on aina ollut ja tulee olemaan Afrikan kysymys. Eurooppalaiset arvot ja demokratian perusteet edellyttävät meitä hoitamaan asiat sivistyneesti ja ratkaisukeskeisesti. Kantamaan vastuuta ja vaalimaan kestävyyttä.

Ukrainan sodan myötä kehittyvä globaali ruokakriisi ja mahdollisesti Afrikassa esiintyvät nälänhädän pesäkkeet tulevat jatkossa haastamaan rakenteitamme. Hallitsematon maahanmuutto vaikuttaa jo väistämättömältä.

Liian usein ajattelemme isojen ongelmien edessä olevamme voimattomia tai kykenemättömiä vastaamaan asetettuihin haasteisiin. Kuitenkin kaikki hyvin hoidetut pienetkin asiat rakentavat tulevaisuutta joka päivä paremmaksi. Voimme jokainen vaalia vakaampaa Eurooppaa ja euroa varmistamalla sen, että pidämme oman ympäristömme perusasiat kunnossa tässä ja nyt. Samalla tavoin myös tiedeyhteisö on velvollinen vaalimaan ja kantamaan vastuuta yhteisestä tulevaisuudesta, vaikka sitten pieni askel kerrallaan. Ja ne terveiset sinne Frankfurtiin. Siivotkaa rottanne pois rantabulevardilta.


Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.


Palaa otsikoihin



Henkilötietolain mukainen rekisteriseloste.



Lisää aiheesta

Ota yhteyttä