Euroopan vihreän kehityksen ohjelma ja ilmastonmuutoksen hillintä

Pulloposti 14
Mika Anttonen
Hallituksen puheenjohtaja
St1 Nordic Oy

Ilmastonmuutoksen hillitsemisellä on kiire. Tarvitaan toimia, joilla saadaan aikaan globaaleja päästövähenemiä. Samanaikaisesti ilmakehän hiilivelkaa tulee pienentää sitomalla hiilidioksidia takaisin maaperään sekä luonnonmukaisin että teknologisin keinoin.

”Kaikkien kasvihuonekaasupäästöjen lopettaminenkaan ei estäisi jo käynnissä olevia ilmastovaikutuksia, joiden odotetaan jatkuvan vuosikymmeniä”  todetaan Euroopan komission helmikuussa julkaisemassa ilmastonmuutoksen sopeutumisstrategiassa, jota on valmisteltu samaan aikaan Green Dealin eli Euroopan vihreän kehityksen ohjelman edellyttämien politiikkatoimien kanssa. Valmistelun aikana on huomattu, että maailmanlaajuisesti kasvihuonekaasupäästöt eivät kuitenkaan tällä hetkellä vähene niin paljon, että Pariisin sopimuksessa asetetut lämpötilatavoitteet saavutettaisiin. Ilmastonmuutoksen vaikutusten nopeutuminen on yksi niistä syistä, miksi tarvitaan uutta EU:n sopeutumisstrategiaa.

Komissiosta todetaan sopeutumisstrategian olevan oleellinen osa Euroopan komission vuonna 2019 julkaisemaa Green Deal -kokonaisuutta, jolla luodaan Euroopalle selkeä tavoite – koko unionin tulisi olla hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä. Tähän on aikaa 30 vuotta.

Toistaiseksi Euroopan ilmastoviitekehys keskittyy toimiin, joilla pyritään vähentämään unionin sisällä syntyviä päästöjä. Nykyinen viitekehys sallii pelkästään rajojen sisäiset toimet osaksi toimia. Tämän vuoksi ilmastotoimia tehdään osittain paperilla; globaalit vaikutukset jäävät nollasummapeliksi. Esimerkiksi Suomeen tuodaan raaka-aineita jalostettavaksi EU:n ulkopuolelta, jotta me voimme hyödyntää ne kotimaisten päästötavoitteiden saavuttamiseksi. Tällöin raaka-aineiden tuottajamaan kyky vähentää omia päästöjä vain hankaloituu entisestään. Tämä on kallis harjoitus, joka ei lisää innovaatioita tai päästövähenemiä.

EU:n päästöt ovat vain noin 10 % maailman päästöistä ja osuus vähenee jatkuvasti. EU on kuitenkin riippuvainen globaaleista markkinoista ja näin ollen EU:n ilmastovaikutuksetkin ovat globaaleja. Valtaosa energiasta perustuu tuontiraaka-aineisiin. Hyödykemarkkinat ovat globaaleja. Olemme osa globaalitaloutta. Tämän vuoksi EU:n Green Deal – joka keskittyy puhtaasti EU:n sisäisiin päästöihin – ei ole ilmastonmuutoksen hillinnän näkövinkkelistä tehokas. Tämän vuoksi katsetta tulisikin avartaa globaaleihin ilmastotoimiin.

Katsotaan EU:n sopeutumisstrategiaa tarkemmin, joka koostuu neljästä toimesta. Kolme ensimmäistä keskittyy tietämyksen kasvattamiseen, suunnittelun ja riskien arvioinnin tehostamiseen sekä sopeutumistoimien nopeuttamiseen. Neljäs pyrkii vahvistamaan ilmastokestävyyttä maailmanlaajuisesti, mistä johtuen EU aikoo lisätä kumppanimaiden rahoitusta. Ilmastotoimien edistämisessä tehokkaampaa kuin rahan jakaminen, olisi politiikan vahvistaminen ulottamaan globaalit toimet.

Ilmastomuutoksen hillintä tulee maksamaan. Energiateollisuudella on kykyä ja taloudellisia resursseja kehittää uusia teknologioita. Nykyiset direktiivit ovat luoneet hyvän pohjan uusien teknologioiden kehittämiselle. Green Dealin tulisikin keskittyä näiden uusien innovaatioiden rahoittamiseen. Samanaikaisesti tarve tiukemmille ilmastotavoitteille on kiistaton. Kasvavat päästötavoitteet tulisikin mahdollistaa keinoilla, joita ei ole rajattu alueisiin tai sektoreihin, vaan jotka mahdollistaisivat ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden vähentämisen kannalta tehokkaimmat toimet globaalisti.

Suomi voisi oman hiilineutraaliustavoitteen osalta olla esimerkki tällaisesta mallista. Euroopan unionin tavoitteet ylittävällä osalla voitaisiinkin siirtyä joustavampaan malliin. Esimerkiksi liikenteen päästövähenemiä voisi yhdistää maa- ja metsänkäyttösektorin kanssa, jolloin osan jakeluvelvoitteesta voisi täyttää ilmakehästä sidotulla hiilellä, eli negatiivisilla päästöillä. Näin toimimalla voidaan tukea taloudellisesti heikommassa asemassa olevia maita ja aikaan saadaan globaaleja päästövähennystoimia ilman, että kotimaan teollisuuden kilpailukykyä romutetaan verrokkimaihin verrattuna.

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa. 

Palaa otsikoihin