Brysselin kuuma puheenaihe Green Deal eli Euroopan vihreän kehityksen ohjelma esiteltiin heti komission toimikauden alussa ja se tulee ohjaamaan komission viisivuotista kautta keskeisesti. Kunnianhimoisen ohjelman tavoitteena on tehdä maanosastamme hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä. Kaikkiaan paketti sisältää 50 toimea ja se kattaa alat teollisuus-, energia-, liikenne-, ympäristö- ja maatalouspolitiikasta aina rakennusalaan. Suurin osa konkreettisista lainsäädäntöehdotuksista tullaan antamaan ensi vuoden aikana, osa vuonna 2021.

Minkälaisia yhtymäkohtia Green Dealilla on sitten Itämeren kanssa? Miten Green Dealin tavoitteet ja suunnitellut toimenpiteet voisivat edesauttaa Itämeren sangen huonoa tilannetta?

Maatalous on tunnetusti suurin ravinnekuormittaja Itämeren alueella ja erityisesti Saaristomerellä. Suomi on edelleen Itämeren kolmanneksi suurin fosforinkuormittaja, ja maatalouden osuus koko Suomen ihmisperäisestä fosforikuormasta on noin 70 %. Yksi Green Dealin keskeisistä aloitteista on kevään aikana esiteltävä maatalouden Pellolta pöytään -strategia. Sen tavoitteena on mm. merkittävästi vähentää lannoitteiden ja kemiallisten torjunta-aineiden käyttöä maanviljelyksessä sekä lisätä luomuviljelyn määrää Euroopassa. Toivoa sopii, että toimenpiteiden avulla voitaisiin suitsia ravinnevalumia kuriin. Ravinteiden lisäksi Green Dealissa esitetään toimia mikromuovien ja lääkeainejäämien mereen päätymisen ehkäisemiseksi.

Itämeren tilaa heikentää myös lisääntynyt laivaliikenne. Vaikka risteilylaivojen jätevesien päästäminen mereen on vähentynyt ja rikkidirektiivi on parantanut rannikkokaupunkien ilmanlaatua, laivojen polttoaineiden typpi- ja hiukkaspäästöt rehevöittävät Itämerta edelleen ja muodostavat merkittävän osan ilmakehän kokonaispäästöistä. Liikenteen osuus on neljäsosa EU:n kasvihuonekaasupäästöistä. Jotta hiilineutraalisuustavoite on mahdollista saavuttaa, liikenteen päästöjä on leikattava radikaalisti. Toistaiseksi laivaliikenteen päästösäännökset ovat olleet hyvin löysiä verrattuna esimerkiksi tieliikenteeseen. Green Deal pyrkii puuttumaan tähän. Osana kestävän ja älykkään liikenteen strategiaa komissio tulee tämän vuoden aikana ehdottamaan päästövähennyksiä myös laivaliikenteelle. Lisäksi selvitetään meriliikenteen polttoaineiden veropoikkeuksen poistamista sekä päästökauppajärjestelmän laajentamista meriliikenteeseen. Myös kaikkein saastuttavimpien alusten pääsyä EU-satamiin tullaan sääntelemään.

Osana Green Dealia komissio tulee myös esittämään uuden teollisuusstrategian, joka pyrkii modernisoimaan, viherryttämään ja digitalisoimaan koko teollisuussektoria. Varsinais-Suomessa olemme tässä suhteessa edelläkävijöitä, valmistetaanhan meillä jo nyt maailman ympäristöystävällisimmät laivat. LNG-käyttöisten alusten typpioksidipäästöt ovat 85 % pienemmät kuin raskaalla polttoöljyllä ajavilla laivoilla. Myös roottoripurje, laivaliikenteen digitalisaatio ja rikkipesuri ovat hyviä esimerkkejä laivanrakennussektorin kestävistä innovaatioista. Ympäristöystävällinen teollisuus on tulevaisuuden suunta, jossa meillä on jo kilpailuetu, joka on syytä käyttää hyväksi.

Lisäksi Green Deal pyrkii edesauttamaan merialueiden kestävää käyttöä ja lisäämään merituulivoiman käyttöönottoa. EU:n uusi merituulistrategia tullaan esittelemään kuluvan vuoden aikana. Itämerellä on paljon hyödyntämätöntä potentiaalia merituulivoiman suhteen – suhteellisen matala meri ja lisääntyvät tuulet sopisivat hyvin tuulipuistoille. Tartutaanko meillä haasteeseen?

Green Dealin onnistuminen edellyttää huomattavia investointeja. On arvioitu, että tämänhetkisten, vuoteen 2030 ulottuvien tavoitteiden saavuttaminen vaatisi vuosittain 260 miljardin euron lisäinvestoinnit. Komissio on esittänyt useita välineitä ohjelmansa rahoittamiseksi, joita ovat esimerkiksi Euroopan investointipankista irrotettava ilmastopankki sekä uusi oikeudenmukaisen siirtymän mekanismi. Monivuotinen EU-budjetti tulee käyttämään vähintään 25 % ilmasto- ja ympäristötavoitteiden saavuttamiseen. Keskeinen kysymys kuuluukin, ovatko nämä rahoitustoimet tarpeeksi mittavia isojen haasteiden ratkaisemiseksi.

Eniten tarvitaan kuitenkin vahvaa poliittista sitoutumista ja kaikkien sidosryhmien saamista ohjelman taakse. Esimakua yhteisen rintaman saavuttamisen hankaluudesta saatiin heti Green Dealin julkaisua seuraavana päivänä, kun Puola ei suostunut sitoutumaan vuoden 2050 ilmastoneutraalisuustavoitteeseen. Itämeren elinvoimaisuuden kannalta on syytä toivoa, että Green Dealin tarjoamat mahdollisuudet käytettäisiin täysimääräisesti hyväksi. Hyvistä aikomuksista on päästävä tekoihin.