Ekosysteemilähtöisyyttä merialuesuunnitelman ristiaallokossa

Pulloposti 48
Anna Soirinsuo
Meriasiantuntija
WWF Suomi

Suomen ensimmäistä kokonaisvaltaista merialuesuunnitelmaa laaditaan parhaillaan eri merialan sektorien asiantuntijajoukolla. Suunnittelussa pelataan käsitteillä, joista kokemukseni mukaan monella tulisi olla selkeämpi kuva. Erityisesti ”ekosysteemilähtöinen merialuesuunnittelu” on ollut kuuma sanapari otsikkotason puheissa, mutta usean maa- ja aluetason workshopissa istumisen jälkeen tuntuu, että konseptia pitää avata, ja yhdistää se samalla suoraan ilmeisimpään eli mertensuojelualueisiin.

Ekosysteemilähtöinen merialuesuunnittelu on oikeastaan vain uusi tapa kuvata ihmistoimintaa ohjaavia periaatteita monimutkaisessa ympäristössä. Ekosysteemi on kokonaisvaltainen toimijoiden kumuloituva vaikutusten verkosto, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Merialuesuunnittelussa kaiken yllä on sinisen kasvun eetos: tulevaisuudessa merialueita käytetään ja ne tuottavat yhä enemmän, ja alueet tulevat kilpailluiksi. Siksi kaavoitus on tärkeää. Merialuesuunnitelmalla tarkoitetaan tosiasiallisesti merialueen maakuntakaavoittamista: tänne varataan alueet tuulipuistoille, täällä kulkee laivareitti, tänne voi laajentaa tai ruopata, näillä alueilla vastaavasti ei. Siksi se hyvin toteutettuna on tärkeä työkalu luonnonarvojen suojelemiseksi.

Häiriintymätön ekosysteemi ei tarvitse hallintaa, vaan se säätelee itse itseään lukuisien luonnonprosessien kautta. Ekosysteemit tarjoavat ihmisille elintärkeitä palveluja, kuten veden puhdistusta, puhdasta juomavettä, uusiutuvia luonnonvaroja, jätteiden poistoa. Lopulta myös merialuesuunnittelussa ekosysteemilähtöisyys voidaan saavuttaa varsin yksinkertaisesti: suojellaan siellä missä tiedetään olevan arvokkaita ekosysteemejä, ja sijoitetaan toiminnot vähemmän arvokkaille alueille. Vielä tärkeimpänä: suojellaan riittävän laajasti, ja huoli suunnittelun täydellisestä osuvuudesta on heti pienempi. Lisäksi tulee huolehtia, että myös suojelualueiden ulkopuoliset merialueet ovat kestävästi käytettyjä.

Ekosysteemilähtöisessä merialuesuunnittelussa pitäisikin ennen muita suunnitelmia tarkastella huolella luontoekosysteemiä: nykyään saatavilla olevaa erittäin tarkkaakin tietoa merenpohjan eliöyhteisöistä, sekä lintujen että kalojen lisääntymisalueista ja muutto- ja vaellusreiteistä. Uusi VELMU-hankkeen dataan pohjautuva mallinnustieto osoittaa, että suurin osa Suomen merialueiden monimuotoisuuden tai uhanalaisten lajien kannalta arvokkaita alueista sijaitsee kokonaan suojelualueiden ulkopuolella. Suunnitelmissa tulee huomioida VELMU-datan osoittamia monimuotoisuuskeskittymiä sekä harvinaisia sekä luonnontilaisia habitaatteja, ja huomio, ei tarkasti vaan suurella pensselillä! Tämä tarkoittaa, että tulee huomioida luonnon vaihtelun ja erityisesti ilmastonmuutoksen tuoma puskurialueiden tarve.

Entä suojeluun allokoitujen alueiden määrä? Luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen on ilmastonmuutoksen lisäksi aikamme suurin ympäristöuhka. Tähän liittyen syyskuun 2018 YK:n yleiskokouksessa Iso-Britannian ympäristöministeri Thérèse Coffey vaati YK:ta asettamaan seuraavaksi mertensuojelun tavoitteeksi 30 % maapallon merien pinta-alasta vuoteen 2030 mennessä, 30x30. Tämän tavoitteen ovat lausuneet julki yhä useammat tiedeyhteisön jäsenet: merten suojeleminen on tehokkain tapa suojautua ilmastonmuutoksen tuomia ekosysteemimuutoksia, ylikalastusta, elinympäristöjen köyhtymistä sekä saastumista vastaan. Tavoitteena olisi edelleen, että kaikki merialueet ovat kestävästi käytettyjä. Suojelualueille tulisi lisäksi tunnistaa 10 % koko meren pinta-alasta ydinalueita, joilla myös kalastus ja metsästys olisi kiellettyä kokonaan. Näihin lukemiin sekä tietoon luontoarvoiltaan huomattavista meri- ja rannikkoalueista pohjautuen ekosysteemilähtöisestä ajattelusta merialuesuunnittelussa tulee toimivaa ja tehokasta.

YK:n nykyinen tavoitteen mukaan 10 % maailman merialueista tulee olla edes tehokkaan suojelun piirissä vuoteen 2020 mennessä. Tällä hetkellä Itämeren pinta-alasta on osoitettu suojeluun EU:n ja YK:n vuoteen 2020 kuuluttama noin 10 %, Suomen merialueilla osuus on noin 11 %. Suomessa myös hoidon ja käytön suunnitelmat ovat lähes kaikilla suojelualueilla valmiit, tästä on hyvä jatkaa osoittamalla oikeita ja tutkittuun tietoon perustuvia alueita merialuesuunnitelmaan. Eli vuonna 2030 100 % merialueista on kestävästi käytettyjä, 30 % tehokkaasti hallinnoituna suojelualueiden verkostona, ja sisältyen tähän 30 prosenttiin, merten kokonaispinta-alasta 10 % on pois kaikesta ekstraktiivisesta tai häiritsevästä käytöstä, toimien samalla tieteellisinä referenssialueina – 100-30-10! Eiköhän se 90 % meille riitä.

Hyvää joulua kaikille meri-ihmisille!

Palaa otsikoihin