Alueellisen yhteistyön ABC

Pulloposti 50
Maimo Henriksson
Itäosaston osastopäällikkö
Ulkoministeriö

Suomen hallituksen tuoreessa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa todetaan Suomen ja lähialueiden turvallisuustilanteen olevan epävakaa ja vaikeasti ennakoitava. Pohjois-Euroopan turvallisuuden todetaan muodostavan kokonaisuuden, johon vaikuttavat muutokset Itämeren alueella, Suomen arktisilla lähialueilla ja Pohjois-Atlantilla. Tähän kokonaisuuteen vaikuttavat luonnollisesti myös naapuruston tapahtumat. Kuluneen syksyn huolta ja surua herättäneet tapahtumat Valko-Venäjällä ovat tästä yksi esimerkki – onhan Valko-Venäjä valtio, jonka voidaan katsoa kuuluvan Itämeren piiriin sen isojen jokien viedessä Itämereen ja harva ajattelee, että Minsk on yhtä kaukana Helsingistä kuin Rovaniemi.

Tässä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa nousee alueellinen yhteistyö entistä suurempaan arvoon. Alueellisessa yhteistyössä voidaan ylemmän tason jännitteistä huolimatta keskittyä konkreettiseen yhteistyöhön ja käytännön tason toimiin. Tärkeän työkalun muodostavat alueellisen yhteistyön eri muodot. Nämä kokoonpanot, alueneuvostot, luotiin 1990-luvun kylmän sodan jälkeisellä liennytyksen vuosikymmenellä. Nyt nämä alueneuvostot voivat osoittaa, että ne eivät ole vain hyvän sään työkaluja, vaan erityisen tarpeellisia viileämpien turvallisuuspoliittisten kelien koittaessa.

Arktinen neuvosto on ehkä tunnetuin alueellinen kokoonpano. Arktisen neuvoston alkio oli ns. Rovaniemen prosessi, joka keskittyi arktisen alueen ympäristöongelmien ratkaisuun. Ympäristöasiat ovat edelleen arktisen neuvoston työskentelyn keskiössä. Arktisen neuvoston piirissä ja sen aloitteesta tehty tutkimustyö on ollut aivan keskeisessä roolissa ilmastonmuutoksen havainnoinnissa ja tiedostamisessa. Arktinen alue on maapallon eräänlainen laboratorio; siellä muutokset näkyvät ensin. Se, mitä tapahtuu arktisella alueella, tapahtuu muutaman vuoden viiveellä muualla maailmassa. Lisäksi arktisen alueen muutoksilla on erittäin suuri suora merkitys koko maapallon tilaan. 

Arktisen neuvoston toinen iso vahvuus - sen lisäksi että se toimii ilmastonmuutoksen herätyskellona - on, että neuvosto kokoaa Yhdysvallat, Kanadan, Venäjän ja viisi pohjoismaata saman pöydän ääreen. Tämä on Suomelle ainutlaatuinen ryhmä, jossa kahdeksan jäsenvaltion joukossa on mukana myös kaksi suurvaltaa. Kolmas suurvalta Kiina on arktisen neuvoston tarkkailijajäsen ja kiinnostus arktiseen neuvostoon on koko ajan kasvussa. Tuorein hakija arktisen neuvoston tarkkailijajäsenksi on naapurimme Viro.

Barentsin euroarktinen neuvosto on tuntemattomampi kuin arktinen neuvosto. Barentsin euroarktisen neuvoston jäsenet ovat viisi Pohjoismaata, Venäjä ja EU. Neuvoston tavoitteena on vakauden ja kestävän kehityksen edistäminen Barentsin alueella, joka kattaa Suomen, Ruotsin, Norjan ja Luoteis-Venäjän pohjoisosat. Barents-yhteistyö tuo alueellisen näkökulman laajempaan arktiseen politiikkaan ja siinä on oma alueellinen taso, Barentsin alueneuvosto, joka toimii hallitustason rinnalla. Käytännön tasolla työ keskittyy ympäristöasioihin, sosiaali- ja terveyskysymyksiin, kulttuuriin, liikenteeseen ja pelastustoimeen, talouteen, matkailuun ja nuorisoasioihin. Suomi ottaa ensi syksynä vastaan puheenjohtajan kapulan tulevaksi kahdeksi vuodeksi Norjalta.

Council of Baltic Sea States, Itämeren valtioiden neuvosto, on puolestaan kaikkien Itämeren valtioiden ja EU:n muodostama kokoonpano.  Itämeriyhteistyö on hyvin monialaista ja sitä tehdään paitsi hallitustasolla laajasti myös alue- ja kuntatasolla. Kuten muillekin alueneuvostoille on Itämerineuvostolle kehittynyt omat vahvuusalueet. Näitä ovat esimerkiksi yhteistyö järjestäytyneen rikollisuuden ja ihmiskaupan estämiseksi, ydin- ja säteilyturvallisuuden parantamiseksi sekä kulttuuriperinnön säilyttämiseksi.

A:n, B:n ja C:n jälkeen tulee D kuten ”dimension”, tässä tapauksessa Northern Dimension eli pohjoinen ulottuvuus. Pohjoisen ulottuvuuden politiikka on Suomen aloitteesta syntynyt EU:n, Venäjän, Norjan ja Islannin yhteinen politiikka, jonka käytännön työkalut ovat politiikan katon alla toimivat kumppanuudet. 

Suomessa liian vähän huomiota saaneen ympäristökumppanuuden puitteissa on tähän mennessä toteutettu vedenpuhdistus- ja energiatehokkuushankkeita 1,4 miljardin euron arvosta Luoteis-Venäjällä, Kaliningradissa ja Valko-Venäjällä. Hankkeiden kotipesävaltiot ovat maksaneet valtaosan kustannuksista, muut valtiot ja EU ovat osallistuneet siemenrahalla ja osaamisella. Kumppanuuden ydinikkunan avulla on parannettu etenkin Kuolan niemimaan ympäristön turvallisuutta panostamalla (Neuvostoliiton ajoilta periytyvän) ydinjätteen siivoamiseen. Tätä hyvin toimivaa yhteistyötä on tärkeää jatkaa arktisilla merialueilla.

Pohjoisen ulottuvuuden sosiaali- ja terveyskumppanuus puolestaan kerää yhteen alan asiantuntijat käsittelemään sellaisia teemoja kuten alkoholin terveyshaitat, vankiloiden terveyshuolto, ikääntyminen ja mielenterveys. Tarttuvat taudit on ollut yksi vakioaihe – korona-aikana kumppanuuden työn merkitys tältä osin korostuu entisestään, koska Itämeren alueella ei juurikaan ole muita tämän aihepiirin verkostoja. 

Kulttuurikumppanuus puolestaan keskittyy luovien alojen yhteistyön kehittämiseen ja kokoaa ruohonjuuritason toimijoita alueen maista. Liikenne- ja logistiikkakumppanuus taas tarjoaa työkalun digitalisaation, logistiikan ja vihreään liikenteen haasteissa Euroopan kehittäessä yhteyksiään Aasiaan.

Tänä päivänä voimme iloita siitä, että muutama vuosikymmen sitten kaukoviisaasti käynnistettiin alueellinen yhteistyö. Tänään näiden rakenteiden syntyminen olisi todennäköisesti mahdotonta. Hyödyntäkäämme nyt alueellisen yhteistyön aakkosia - arktista yhteistyötä, Barentsin euroarktista yhteistyötä, Itämeri-yhteistyötä ja pohjoisen ulottuvuuden politiikkaa - kansalaistemme turvallisuuden ja hyvinvoinnin parantamiseksi, ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon perimmäisimmän tavoitteen mukaisesti. Hyvä tulevaisuus pohjautuu aina yhteistyöhön.

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.

Palaa otsikoihin