Ahvenanmaa on puolustuksen etulinjaa

Pulloposti 3
Jukka Tarkka
Tutkija, vapaa kolumnisti

Kun J. K. Paasikivi opetti, että tur­vallisuusasioissa pitää katsoa karttaa, hän tarkoitti idän ongelm­aa. Varmaan siksi Suomessa on jumiuduttu korostamaan 1300 kilometriä pitkän maarajan pysyvää uhkaa, mutta todelliset turvallisuusongelmat ovat nyt toisaalla.

Kylmässä sodassa Euroopan turvallisuu­den polttopiste oli Itä- ja Länsi-Saksojen rajalla, Fuldan aukoksi sanotulla alueella. Supervaltojen kitka on nyt siirtynyt sieltä toistatuhatta kilometriä koilliseen. 

Itämeri on nyt supervaltaint­ressien kosketuspintaa, jolla kohtaavat Natolle tärkeän Baltian puolustuksen selus­ta- ja sivustaongelmat ja Venäjälle korvaamattomien Kaliningradin sotilastukikohtien puolustustarpeet. Tästä syntyvä merellinen jännite on Suomelle vakavampi turval­lisuusongelma kuin itäraja.

Nato hallitsee Kaliningradin sotilaallisen ja siviilihuollon maa-, il­ma- ja meriyhteyksiä. Sen alueella olevien tukikohtien puolus­tus on Venäjälle yhtä epätoivoinen tehtä­vä kuin Baltian maiden puolustus Natolle. Venäjän ja Naton etupiirit ovat päällekkäin. Itäme­rellä vallitsee paikallinen kauhun tasapaino.

Suomen suurin turvallisuusriski on Suomen­lahden, pohjoisen Itämeren, Ahvenanme­ren ja Selkämeren alueella. Ruotsille ja Suomelle on tärkeää, että mikään valtio ei ala tavoitella ylivoima-asemaa Itämerellä horjutta­malla kauhun tasapainoa edukseen.

Ruotsilla ja Suomella on yhteinen tarve estää ulkopuolisten voimien pureutuminen Ahvenanmaalle. Kansainväliset sopimuk­set vuosilta 1856, 1921 ja 1940 yrittivät sitä, mutta ne eivät tehonneet. Siksi Ruotsi ja Suomi ovat ohjanneet puolustusharjoittelunsa yhteis­työhön Nato-maiden kanssa.

Ahvenanmaan kummallinen sotahistoria on jättänyt oudon maamerkin Maarianhaminan katukuvaan. Siellä toimii Venäjän konsulaatti, joka jatkaa Neuvostoliiton syksyllä 1940 Suomelle saneleman sopimuksen mukaista sotilastiedustelua konsulaatin herttaisen kulissin suojassa.

Toisen maailmansodan oloissa ja vielä yya-aikanakin Neuvostoliiton oikeus valvoa Ahvenanmaan aseettomuutta varmisti, että sen olisi helppo miehittää Ahvenanmaa, kuten sen ainakin vuodesta 1940 lähtien toimintavalmiit sotasuunnitelmat edellyttivät.

Kylmän sodan päätyttyä Venäjän sotilastiedustelua suojaava Maarianhaminan konsulaatti on Neuvostoliiton romahduksen jälkeensä jättämä viimeinen raunio. 

Presidentti Mauno Koiviston syyskuussa 1990 esittämä Pax-tulkinta mitätöi Pariisin rauhansopimuksen sotilaalliset ja Saksaa koskevat määräykset, koska ne loukkaavat Suomen suvereniteettia.

Sitä loukkaa myös Pariisin rauhansopimuksen Ahvenanmaata koskeva viides artikla, mutta siihen Pax-tulkintaa ei sovellettu. Niinpä edelleen vallitsee se ihmeellisyys, että Suomen suvereniteetissa on Ahvenanmaan kokoinen harmaa alue, jonka kansainoikeudellista asemaa valvoo Suomen lisäksi myös Venäjän sotilastiedustelu.

 Tässä kummallisessa tilanteessa Suomi on luonut kahdeksan Itämeren alueella vaikuttavan valtion ja Naton kanssa sopimusverkoston monenkeskisestä puolustusharjoitte­lusta Itämeren alueella. Se vahvistaa Ruot­sin, Suomen ja Ahvenanmaan koskemattomuutta ja vakauttaa Itäme­ren tilannetta. Paras tapa tämän rakenteen toimivuuden varmistamiseksi kaikissa tilanteissa olisi Suomen ja Ruotsin liittyminen Natoon.

Se on vielä nykyisin mahdotonta, koska niiden polii­tikkojen ja kansan enemmistöiltä puuttuu kyky turvallisuuspolitiikan perus­asioiden tyyneen harkintaan. Siksi Ruotsi ja Suomi ovat turvautuneet monenkeskiseen puolustusharjoitteluun. Sen laaja poliittinen kan­natus Ruotsissa ja Suomessa perustuu siihen, että se toteutuu ilman Nato-jäsenyyttä. Tämä toimintamalli malli on normaalioloissa tehokas, mutta ei ole takeita sen jatkuvuudesta kaikissa tilanteissa.

Asenne muistuttaa yya-ajan kaksoispuhetta. Silloin va­kuuteltiin ystävyyttä ja avunantoa, vaik­ka kaikki eivät tarkoittaneet sillä sitä, mitä nämä sanat arkikielessä merkitsevät. Nyt sekä Ruotsissa että Suomessa vastustetaan Nato-jäsenyyttä, mutta kannatetaan innokkaasti sen kanssa toteutuvaa turvallisuusyhteistyötä.

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.

Palaa otsikoihin