Aamu Airistolla – aivan siinä läjityspaikan vieressä

Pulloposti 16
Leena Korja-Kaskimäki
Guardian of the Baltic Sea, nro 2080
Politiikan ja taloustoimituksen päällikkö
Turun Sanomat

Kesä. Aallon liplatus. Meri.

Tähän ajatus katkeaa. Missä kunnossa on meri, mihin asti siihen tulevana kesänä voi huoletta pulahtaa, onko sinilevä riesana mökkirannassa jo lomaviikkoihin ehdittäessä? 

Huviveneilijä pyrkii käyttäytymään yhä enemmän meren ehdoilla. Roskat kierrätetään kierrätyspisteisiin, mitään ei heitetä yli laidan. Venevessan jätevedet kerätään septitankkiin ja tyhjennetään imutyhjennyksellä kotisatamassa tai reitin varrelle osuvassa vierasvenesatamassa.

Kiitos Turun kaupungille siitä, että jokaisessa kaupungin omassa pienvenesatamassa - Uittamolla, Lauttarannassa, jokirannassa, jopa Pähkinäisten saarten edustalla - on septitankille imutyhjennys. Fiksulla (lue: ympäristötietoisella) veneilijällä ei ole koskaan enää syytä tyhjentää septiään suoraan mereen. Vastavuoroisesti vastuullinen veneilijä tietysti edellyttää, että imutyhjennyksiä on riittävästi ja ne myös toimivat.

Onneksi myös erityisesti kesäisin Itämerellä liikennöiville risteilyaluksille luetaan lakia vuoden 2019 kesäkuusta alkaen. Vuonna 2016 kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO päätti kieltää risteilyaluksilta käymäläjätepäästöt suoraan mereen.

Tätä päätöstä kannattivat kaikki Itämeren valtiot. Huviveneilijä, se fiksu ja ympäristötietoinen, huokaa, että jo oli aikakin. Tosin päätöksessä on harmittavat porsaanreikänsä. Ensi vuoden kesäkuu koskee vain uusia laivoja, nykyisille risteilyaluksille kielto astuu voimaan vasta vuonna 2021, mutta mikään ei tietenkään estä niitä toimimasta ympäristötietoisesti jo nyt. Suoraan Pietariin tulevat alukset lasketaan kiellon piiriin vasta vuonna 2023.

Usean tuhannen matkustajan risteilyalus kerää risteilyn aikana miljoonia litroja harmaata ja mustaa jätevettä. Käsittämätöntä on, että kaikki alukset eivät tyhjennä tällaista lastiaan vierailusatamiin, vaan vetoavat ajan puutteeseen ja laskevat lastinsa avomerelle. Useat satamat, Turku mukaan lukien, tarjoavat tällaista ympäristöystävällistä jätevesien tyhjennyspalvelua täysin maksutta.

Tiedostava kansalainen ei edes astu tällaiseen laivaan, jos hänellä ei ole varmaa tietoa siitä, miten varustamo ympäristöasiat hoitaa.

Itämeren suojelukomissio Helcom hyväksyi jo vuonna 2007 Itämeren suojelun toimintaohjelman, jonka mukaan rehevöittävää kuormitusta Itämereen pitää vähentää kaikilla toimialoilla, myös meriliikenteessä. Hitaita ovat herrojen kiireet. Tässäkin ilmiselvästi eurot ajavat ympäristön edelle vai miten muuten 16 vuoden pituista tuumaustaukoa voidaan selittää.

Onneksi sentään Suomesta säännöllisesti liikennöivät matkustaja-autolautat ovat jo pitkään jättäneet käymälävetensä satamiin.

Kaiken tämän jälkeen on käsittämätöntä, että Turun kaupunki, joka mielellään julkisuudessa profiloituu Itämeren tosiystäväksi, katsoo vierestä, kun oma satamayhtiö yhä uudelleen mättää eli läjittää lisää väylältä ruopattua jätettä ensimmäiselle isolle aukolleen eli Airistolle.

Kiistattomien tutkimusten mukaan tällaiset ruoppaukset ja läjitykset samentavat vettä siellä, mistä läjitettävä aines poistetaan, mutta myös siellä, minne se merellä lasketaan. Jokainen, joka on kerran katsonut ruopattua rantaa, tietää, että ruoppaus vie kirkkaan veden iäksi.

Samentumisen ohella ruoppaus liuottaa pohjaan sitoutuneita myrkkyjä uudelleen veteen. Ne kulkeutuvat läjityksessä uusille vesialueille, myös sinne, mistä ne päätyvät kalojen kautta lautasillemme. Pahimmallaan myrkyt tappavat elämän meren sedimentissä.

Lisäksi laivaliikenteen virtaukset liikuttavat massoja. Näin myrkyt leviävät läjityspaikasta. Mitä lujempaa laivat kulkevat, sitä kovempaa on virtaus. Siitä huolimatta laivat saivat vastikään nostaa nopeuksiaan Pohjois-Airiston Turun väylällä.

Satamayhtiö on aikeissa hakea lupaa läjittää tänä vuonna 77 000 kuutiota ruoppausjätettä Airistolle jo läjitettyjen noin 200 000 kuution jatkoksi. Mikä estää läjityksen maihin? Ahneus vai välinpitämättömyys?

Airiston lopullista pilaamista on vaikea perustella jälkipolville.

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.

Palaa otsikoihin