Kohti huomisen huoltovarmuutta

Pulloposti 93
Kim Mattsson
Kenraalimajuri (res.)

Keväällä 2024 sain tämän kolumnin kirjoittamisen ohella toisenkin iloisen tehtävän. Selvitin maamme nykyisen hallitusohjelman kirjauksen: julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyömallin merkitys suomalaisessa huoltovarmuusjärjestelmässä sekä sen nykytila muuttuneessa toimintaympäristössä. Suomen kokonaisturvallisuuden toimintamalli ja siihen sisältyvä huoltovarmuustoiminta ovat kansainvälisestikin tunnustettu menestystarina. Esitinkin korjattavaksi vain niitä osakokonaisuuksia, joita jo toimivasta yhteistyöjärjestelmästä on rikki, tai on mahdollista parantaa. Välttelin resurssilisäyksiä tai lainsäädännöllisiä muutoksia. Paljonhan niitä löytyy, mutta tähän kokosin keskisimpiä johtopäätöksiä.

Huoltovarmuutta tavoitteineen tulee kehittää parlamentaarisesti kuten jo huoltovarmuus-selonteolla osoitettiin. Valtion johdon, poliittisten päättäjien ja huoltovarmuustoimijoiden (elinkeinoelämä mukaan lukien) välille on luotava varautumisfoorumi. Hallitusohjelman kirjauksissa on useita huoltovarmuutta parantavia toimenpiteitä, joiden valmistelu etenee rinnakkain eri aikasykleillä. Poikkihallinnollinen lopputulema ja lainsäädännöllinen pitävyys on varmistettava, muuten tulokset ovat sekaannuttavia – osin toteuttamiskelvottomia.

Jokainen ministeriö vastaa varautumisesta omalla hallinnonalallaan, mutta päävastuu on oltava yhdellä, työ- ja elinkeinoministeriöllä. Samoin huoltovarmuusministerin roolia ja painoarvoa, osana elinkeinoministerin tehtäviä, on täsmennettävä. Ministeriöiden valtioneuvostotason koordinointiin perustetun huoltovarmuuden yhteistyöryhmän toimintaa tulee jatkaa ja kehittää tulevina vuosina. Turvallisuustoimijoiden toiminta on perinteisesti yhteistyöhakuista. Varautumisen (ml. huoltovarmuuden) osalta olisi tärkeää kirkastaa ministeriöiden ohjausta ja vastuita, vaikka valmiuspäällikkökokouksen erillistarkasteluna tai VALHA-harjoituksen puitteissa. Vallitsevan tilanteen ja muutostarpeiden tunnistaminen palvelisi erinomaisesti ainakin valmiuslain ja huoltovarmuuslain uudistusta.

Huoltovarmuuskeskuksen uuden ja toimivan strategian toimeenpanoa on laajennettava sekä julkiselle että yksityiselle sektorille. Strategian sisäistäneiden velvollisuus on viestiä ja toimia yhteistyön parantamiseksi. HVK:n uuden strategian mukaan tavoitteena on siirtyä huoltovarmuuden suorituskyvyn rakentamisesta yhä enemmän yhteiseen toimintaan ja harjoitteluun verkostossa. Yhteiset harjoitukset ja niihin liittävät arvioinnit on saatava yhtenäiseen huoltovarmuusharjoitussuunnitelmaan ja -kalenteriin, jota koko kokonaisturvallisuuden kenttä hyödyntää. Huoltovarmuuspoolit, joissa julkinen ja yksityinen yhdistyy, näen yhteistyön avaintekijöinä. Niiden toimintaedellytyksiä ja yhteistyötä on syytä vahvistaa. Resurssit ovat tehtäviin nähden alimitoitettuja.

Verkostoyhteistyötä, toimintamalleja ja rakennetta parannettaessa nämä näkökohdat tulee ottaa huomioon. Ylipäänsä kehitystyössä on syytä keskittyä toimintoihin, ei toimijoihin. Huoltovarmuuskriittiset toiminnot syntyvät Yhteiskunnan turvallisuusstrategian (YTS) tehtävien kautta. Vähintäänkin ns. keskeytyskriittiset toiminnot tulee voida määrittää mieluiten lainsäädännöllisesti. Sitä kautta löytyvät myös kriittiset toimijat ja yritykset.

Vapaaehtoisesta varautumisesta ja huoltovarmuudesta huolehtivien ja yhteiskunnallista vastuuta kantavien yritysten toiminta on turvattava. Suomalainen yrityskenttä on osoittanut sitoutuneisuuttaan huoltovarmuuden ylläpitämiseen viime vuosikymmenet esimerkillisesti. Tämä ajattelumalli ei ole itsestäänselvyys, vaan siihen on panostettava vastuuorganisaatioiden toimesta. Yritysten roolista on saatu tuoreita esimerkkejä niin koronakriisistä kuin hybridivaikuttamisen häiriöistä. Molemmissa yrityksiltä löytyi varamenetelmiä, kahdennuksia, varastoja sekä tarjosivat nopeasti omia kansainvälisiä kontaktejaan viranomaisten käyttöön. Kotimaisen tuotannon nopea käynnistäminen ei ole mahdollista ilman elinkeinoelämän tukea ja niitä rohkeita yrittäjiä ja yrityksiä, jotka tarttuvat toimeen. Huoltovarmuuden kolme yhteistoiminnan parantamisen keinoa vapaaehtoisuus, sopimukset sekä sääntely tulee olla tasapainossa, jotta ainakaan yksityisen sektorin vapaaehtoisuus ei heikkene.

Tuleva aluehallinnon uudistaminen ei saa vaikuttaa heikentävästi alueen eri huoltovarmuustoimijoiden yhteistyöhön ja varautumisen kehittämiseen. Valtion aluehallinnon uudistamisen lainsäädäntöhanke (VALO) ja elinvoimakeskusten tuleva rooli nähdään alueilla jopa lähitulevaisuuden suurimpana yhteistyömalleihin vaikuttavana muutostekijänä.

Merkittäviä kehitystarpeita liittyy tiedonkulkuun HVK:n, poolien ja yritysten välillä. Huoltovarmuuskriittiset yritykset toivovat parannusta tilannekuvaviestinnän nopeuteen, avoimuuteen sekä sen kaksisuuntaisuuteen. Yritykset tuottavat tietoa HVK:lle, mutta odottavat vastavuoroisesti viranomaisten tuottamaa analyysia. Yritysten tiedontarpeisiin on tärkeää kyetä jatkossa vastaamaan paremmin. Tämä kuitenkin edellyttää täsmennyksiä välitettävän tiedon turvaluokituksiin, osapuolten turvallisuusselvityksiin sekä tekniseen tietoturvaan. Työsuhteisiin liittyviin valtuuksiin tarvitaan tarkennuksia.

Kansallisen varautumis- ja huoltovarmuusjärjestelmän merkityksen tunnettavuutta pitää lisätä ja kansalaisten suuntaan tarvitaan laajempaa viestintää ja kampanjointia – oikein käytetyin käsittein. EU- ja Nato-velvoitteidenkin takia on syytä ylläpitää oma varautumis- ja huoltovarmuuskyky. On hyvä tiedostaa, että Suomi on uudessa tilanteessa kokoaan suurempi tekijä – myös varautumisessa.

Kolumni edustaa kirjoittajan näkemystä, mikä ei välttämättä vastaa Centrum Balticumin kantaa.

Palaa otsikoihin